Taistelu harrastuskoiran tittelistä on alkanut!

Remu 5-v

Ensimmäinen kultaiseni, 5-vuotias Remu, on joutunut olemaan koiraharrastukseni "koekappaleena". Koiran kanssa harrastamisesta innostuneena aloittelevana koiran ohjaajana luin kaikki mahdolliset oopukset, joukossa sekä hyviä, että ei niin hyviä, ja kahlasin koirani kanssa läpi monenlaisissa koulutuksissa. Koulutuksissa tapasin monenlaisia kouluttajia, joilla oli sekä hyviä, että näin jälkikäteen ajateltuna, ei niin hyviä neuvoja. Siihen aikaan pidin kaikkia kouluttajia täysin "koiranoppineina" ja lukemieni kirjojen oppeja ehdottomana faktana. Niinpä siinä sitten Remun kanssa hypeltiin koulutusfilosofiasta toiseen, ja kokeiltiin kaikenmaailman kouluttajien elämääkin suurempia vinkkejä!

Varmempi hermoinen ja tasaisempi koira ei olisi ehkä tuollaisesta poukkoilusta hätkähtänyt, mutta Remu herkkänä koirana on mennyt moisesta epävarmuudesta ihan sekaisin. Ymmärrän tämän nyt, kun olen kantapään kautta oppinut kyseenalaistamaan koirakirjojen sisältöä, ja itse kouluttajana toimineena huomannut, että meitä kouluttajiakin on moneen junaan. Oppia ikä kaikki.

Epäonnistumisia kouluskentillä on tullut tämän viiden vuoden aikana Remun kanssa ehkä suhteellisesti enemmän kuin onnistumisia. Tämä johtuu hyvin pitkälle varmasti kouluttajan/ohjaajan osaamattomuudesta. Nyt kuitenkin tuntuu, että kelkka alkaa kääntyä.... onnistumisia on alkanut sadella niin tokossa, mejässä, vepessä kuin ihan arkitottelevaisuudessakin. Viiden vuoden tahkoamisen ja suossa rypemisen jälkeen nämä yhdessä onnistumiset tuntuvat kyllä vieläkin mahtavemmilta. En osaa sanoa, johtuuko tämä hieman yllättäväkin käänne koiran viisastumisesta vai ohjaajan. Ehkä hitusen molemmista... ;)

Osallistuin Remun kanssa mejän (= metsästäjän verijälki) alkeiskurssille, jonka päätös kerta oli viime viikon keskiviikkona. Viimeisen kerran kunniaksi kouluttajat olivat tehneet n. 300 metrin avoimen luokan jäljet (2 kulmaa) jokaiselle valmiiksi, ja jäljestystä oli arvioimassa ihan oikea mejä tuomari. Remu sai työstään seuraavanlaisen arvion:

"Lähtömakaus tutkitaan ja opastetaan jäljelle. 1.osuus erinomaisesti, vain muutama tarkistus sivulle. 1.makaus osoitetaan hyvin ja kulma mennään tarkasti. 2.osuus erinomaisesti 2. kulmalle ja makaus osoitetaan. Koira hakee jäljen jatkoa ja ajautuu paluu jäljelle. Osoitetaan uusi alku, jota etenee pienin tarkisteluin sorkalle. On kiinnostunut kaadosta. Erinomainen, lupaava jäljestäjä. Ohjaajalle vinkki vauhdista ja lähtöohjauksen huomioimisesta."

Remu, metsien mies!

Erinomainen, lupaava jäljestäjä.... minun Remuni! Ihan meinaa tulla itku, ilosta.

Edistymisestä tokossa kirjoitinkin jo aiemmin. Tokokurssi päättyy tänään maanantaina, mutta tokoilua jatkamme kaveriporukalla läpi kesän. Uskaltaisikohan ottaa tavoitteeksi oman yhdistyksen syksyn tokokokeet?

Osallistumme Remun kanssa vepen alkeiskurssille, joka alkoi viime viikolla. Viime tiistaina olin kuuntelemassa teoriaa lajista, ja torstaina oli kuivaharjoittelukerta raviradan parkkipaikalla. Kuivaharjoittelussa tutustutettiin koirat kumiveneeseen ja harjoiteltiin esineen vientiä pareittain. Remu oli ihan pro vientiharjoituksissa! Teimme jopa niin, että parini antoi vientiesineestä palkaksi Remulle herkkupurkin, jonka Remu kiikutti minulle avattavaksi. Vientivauhti oli myös todella reipas ;)

Olin etukäteen jo varoitellut kouluttajia, että koirani varmasti pelkäisi kumivenettä. Mutta höpsis!!! Pientä aristelua oli aluksi, mutta sitten tultiin rohkeasti veneeseen minun viereeni ja hypättiin myös rohkeasti sieltä pois. Pelosta ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa kysymys, olen nimittäin useastikin nähnyt koirani pelkäävän.

Rohkea vepeilijä Remu

Muutoinkin Remu teki hienosti töitä, vaikka oltiin kaupungilla ja häiriöitä oli ympärillä paljon. Myös tivoli oli viereisellä nurmikentällä eikä sekään haitannut yhtään. Remu myös osasi rauhoittua toisten koirien lähellä. Tällä kertaa ei ollutkaan minun koirani, joka piippasi ja vinkui tylsyyttään tai tempoili hihnassa. Tuntuu hyvältä.

Myös tämä meidän pieni tirriäinen ilahduttaa kerta toisensa jälkeen reippaudellaan ja rohkeudellaan. Kun on viisi vuotta elänyt yhden heikkopäisen ja -hermoisen koiran kanssa, niin sitä todella osaa arvostaa hyvällä hermorakenteella varustettua pentua. Olen parhaimpani mukaan kuljettanut Brunoa mukanani, aina kuin se vain on ollut mahdollista.

Kuluneella viikolla vierailimme tivolialueella, minigolfradan tuntumassa, raviradan parkkipaikalla, parkkihallissa, kylmäasemalla, mäkkärin drive-in:ssä, leikimme vilkkaasti liikennöidyn tien varressa sekä viikonloppuna olimme yökylässä uudessa paikassa. Lauantaina Bruno pääsi mukaan valmistujaisjuhliin Varkauden toimintakeskus Niemeen, ja illalla Bruno oli mukana jatkobileissä, joissa saunottiin ja paljuteltiin kaveriporukalla.

Valmistujaisjuhlissa Toimintakeskus Niemessä

Autossa matkustaminenkin menee Brunolta jo tosi hienosti. Bruno ei ole kärsinyt matkapahoinvoinnista, mutta takakonttiin ihmisistä erottaminen oli aluksi sille vaikeaa. Takakontin luukun kiinni laittaminen oli myös melkoista taidetta, että sai Brunon jäämään kokonaisuudessaan auton sisäpuolelle ;) Mutta olisiko Bruno tässäkin asiassa ottanut mallia isommalta, koska nykyään se nojautuu takapenkkeihin luukkua kiinni laitettaessa aivan kuten "isoveljensäkin". Myös ihmisten poistuessa autosta, Bruno jää yleensä jo ilman suurempaa protestointia konttiin odottamaan ja palatessa on täydessä unessa. 

Bruno (9 vko) kotona

Hyvälle harrastuskoiralle on mielestäni erittäin tärkeä ominaisuus, että koira osaa rentoutua ja levätä myös muualla kuin kotona. Remussa näkyi jo pentuna, että se stressaantui vieraissa paikoissa eikä osannut nukkua kunnolla kyläpaikoissa. Bruno on tässäkin suhteessa erilainen. Bruno myös palautuu touhuista ja uusista kokemuksista levon aikana hyvin.

Perjantaina kävimme ensimmäisen kerran Brunon kanssa eläinlääkärissä. Se oli Brunolle aivan uusi  paikka, hajumaailma, uusia ihmisiä ja tapahtumia. Rokotusta Bruno ei tainnut ehtiä edes huomata, kun eläinlääkäri antoi sille kasan makupaloja hoitopöydälle mussutettavaksi. Rokotuksen jälkeen eläinlääkärin ohjeesta samoilimme vielä puolisen tuntia klinikan ympäristössä (pienehkö ostoskeskus) mahdollisten rokotuksen aiheuttamien sivuoireiden vuoksi. Paluumatkalla Bruno sai ottaa tirsat. Matkalla pysähdyimme mäkkärin drive-in:iin pehmikselle. Ajoin auton peräpään kohti vilkkaasti liikennöityä katua, ja istahdin Brunon kanssa konttiin syömään pehmistäni. No kyllä Brunokin taisi pikkaisen päästä osingoille...

Herkutteluhetken päätteeksi leikimme vielä tienviereisellä nurmikolla. Bruno ei reagoinut mitenkään liikenteen meluun, liikennevalojen ääniin, pyöriin, mopoihin, rekkoihin, peräkärryjen ryskeeseen tms. Lopuksi Bruno kellahti vielä selälleen nurmikolle, ja rauhoittui siihen nautiskelemaan, kun rapsuttelin sitä mahasta.

Vetokisa: Remu & Bruno

Samaisena iltana ajelimme vielä Savoon Kuvansiin, jossa meitä odotti Remun paras kaveri kultainen noutaja tyttö Siru perheineen. Siellä tietysti koirat leikkivät ja touhusivat illan pihalla, ja Bruno sai paljon rapsutuksia ja huomiota. Tällaisen päivän jälkeen Bruno nukkui hyvät yöunet, ja oli aamulla täysin palautunut edellisen päivän tekemisistä sekä valmiina uusiin seikkailuihin. Bruno näyttäisikin palautuvan unen aikana stressistä äärimmäisen hyvin eikä sillä näyttäisi olevan väliä, onko uni tullut autossa, ulkona vai keittiön pöydän alla.

Remu, Bruno ja Siru

Oman unentarpeeni kannalta olen erittäin iloinen, että Bruno on vihdoin tajunnut, että yöt ovat nukkumista varten. Alkuun pentu ei meinanut sitä ymmärtää, vaan heräsi muutaman tunnin unien jälkeen. Ulkona pisulla käydessään se virkosi edelleen, ja sisällä olikin sitten jo täysi "rähinä" päällä.

Ensin kokeilimme kasvattajan neuvoa ärähtää pennulle, ja saada se siten rauhoittumaan. Ilmeisesti ärähtäminen oli pennulle enemmänkin vahviste, kun se sai meidät hereille ja reagoimaan sen touhuihin. Seuraavina öinä se touhusi vain enemmän, ja keksi aina lopulta sellaista tekemistä, joka sai meidät reagoimaan. Koirakoulu Vihmerän Irene sen sijaan kehotti meitä panemaan korvatulpat korviin ja olemaan välittämättä, vaikka pentu tekisi mitä (ja tietysti toivomaan, että kalusteet säilyisivät ehjinä).

Remun tyylinäyte, miten Bruno "pakkonukutetaan"

Tommi työssäkäyvänä laittoi korvatulpat, mutta minä lomalaisena olin ilman. Brunon herätessä käytin sen vain pisulla "uneliaasti" elehtien ja painuin takaisin pehkuihin. Vinkulelut ja rottinkikorin olimme vahingosta viisastuneena piilottaneet sohvan taakse. Bruno kyllä touhuili aikansa, mutta kuin ihmeen kaupalla, aikansa temuttuaan yksinään, köllähti omaan petiinsä takaisin nukkumaan. Tätä jatkui muutamia öitä, kunnes yhtenä aamuna Tommin kellon soidessa tajusimme, että olimme nukkuneet kuusi tuntia putkeen! JEI!!! Tänään maanantaina 11.6. Tommi käytti Brunon pisulla ja kakalla herättyään 5.40, ja sen jälkeen jatkoimme poikien (=Remun ja Brunon) kanssa unia aina yhdeksään asti. Minä heräsin ensin...

Alkuunhan Bruno kulki perässämme joka paikkaan, vessaankin. Pennun kasvaessa sen itseluottamus on kasvanut, ja se tekee tutkimusretkiä myös paljon ihan itsekseen. Myös sen melko voimakas oma tahto on alkanut pilkahdella esiin. Brunon kanssa pisulla rampataan ulkona melko tiuhaan, välillä ihan tunninkin välein. Aluksi pentu tuli kiltisti heti pisut tehtyään perässä sisälle. Ulkona viihtyvänä, se jossakin vaiheessa lähtikin vain toiseen suuntaan jolkottelemaan ja kieltäytyi tulemasta sisälle. Muutaman kerran tepsi, että laitoin vain oven kiinni ja odotin, kunnes pennulle tuli yksin jäämisestä hätä, ja se tuli itse ovelle. Mutta pihteinen, kun tuo itseluottamuksen ja turvallisuuden tunteen lisääntyminen aiheuttaa myös sen, että Bruno uskaltaa olla yksin pihalla jo pidempiäkin aikoja. Siinä sitä sitten seisottiin ikkunan takana odottamassa, milloin arvon ipanalla tulee laumaansa ikävä. Oli keksittävä järeämpiä keinoja...

Päättäväinen kaivaja

Sitten yhtenä unettomana yönä keksin yksinkertaistakin yksinkertaisemman ratkaisun! Laitetaan kura-altaaseen nakki, joka kerta, kun lähdetään ulos. Ahneena koirana Bruno varmasti muistaa pian, mikä sisällä odottaa. Etenkin, kun nakit ovat sille vielä todella harvinainen herkku. Samalla kura-allas iskostuu Brunolle mukavana paikkana, johon kannattaa mennä, ja johon mennäänkin aina sisälle tultaessa. Saadakseni "sisälle" sanalle positiivisen kaiun, toistan sanaa Brunon natustaessa nakkia.

Tämä menetelmä alkoi toimia jo noin kolmen ulkoilukerran jälkeen. Kun Brunolle sanoo ulkona "sisälle", se lähtee heti ryntäämään kohti ulko-ovea, ja sisällä menee suoraan kura-altaaseen.Kura-altaassa Brunoa odottaa aina herkkupala. Jonkin ajan kuluttua on tarkoitus häivyttää herkkupala pois niin, että välillä namia on ja välillä ei. Sitten lopulta herkutellaan vain satunnaisesti.

Tällaisia pieniä, mutta toimivan arjen kannalta suuria asioita olemme opetelleet Brunon kanssa. Lisäksi totutan Brunoa päivittäin hoitotoimenpiteisiin ja käsittelyyn. Ulkoillessa harjoittelemme mukana kulkemista vapaana ollessa, hihnassa kulkemista vetämättä sekä luoksetuloa. Noudon alkeista olemme harjoitelleet kantamista, nostamista ja palauttamista leluilla sekä damilla. Variksen siipi on tilauksessa...

Myös paikallaoloa olemme jo hieman harjoitelleet lähinnä oven avauksissa ja ruokakupin antamisen yhteydessä. Suunnitelmissa on naksun opettaminen, ja sen yhdistäminen katsekontaktin opettamiseen. Mutta mitään kiirettä meillä ei ole mihinkään. Haluan antaa pennun olla rauhassa pentu, ja kaikki opettaminen tapahtuu leikin varjolla sekä pennun ehdoilla. Koulutushetkien pitää olla ennenkaikkea mukavia oppimaan oppimisen hetkiä, ei puuduttavaa asioiden jauhamista. Tärkeintä tässä vaiheessa on hyvän ohjaaja-koirasuhteen luominen sekä myönteiset kokemukset yhdessä toimimisesta ja ympäröivästä maailmasta. Sitäpaitsi Bruno vaikuttaa niin nopeasti oppivalta pennulta, että uskon, että lajikohtaiset liikkeet ja niksit se tulee oikeassa ohjauksessa oppimaan ja omaksumaan nopeasti, kunhan vain pohjatyöt tehdään hyvin.

Minä ja 10 kiloa kultaista

Tällä viikolla olisi tarkoitus vierailla ampumaradan läheisyydessä. Toivottavasti olosuhteet ovat suopeat ja radalla olisi myös ampujia...  Suunnitelmissa on myös kaupunkikävelyä, hissiajelua ja vierailu rautatieasemalla. Ehkä pääsisimme myös linja-auton kyytiin. Mutta katsotaan, mitä keksitään ja keritään.

Varkaudessa 9.6.2012, Bruno 12 vko