Yksinoloharjoituksia

Ruokorapseen Bruno Mars, 9 vko: 6,4 kg, säkä 32 cm

Tänään Bruno oli ensimmäistä kertaa pitkän päivän kotona kahdestaan Remun kanssa. Olimme päättäneet rajoittaa Brunon tilan kura-eteiseen koirien ollessa kahdestaan kotona. Tämä sekä suojellaksemme muualla kodissa olevaa irtaimisto, mutta myös siksi, että Remu saisi olla päivät riiviöltä rauhassa ja välttäisimme turhat yhteenotot. Pojat tulevat kyllä todella hyvin jo juttuun, mutta Remu on edelleen tosi tarkka omasta tilastaan levätessään. Se saattaa siis ärähtää ja näykätä Brunoa, jos esimerkiksi juniori tahtoisi köllähtää "isoveikan" kainaloon. Remu, kun on sellainen etäisyydestä ja omasta rauhasta pitävä kaveri sisätiloissa, toisin kuin tämä nuorempi vaikuttaa olevan. Edelleen hieman hirvittää, että jos Remu varoittaa liian lujaa. Siksi en uskalla jättää niitä vielä vapaasti samaan tilaan keskenään.

Brunon tekisi kovasti mieli tulla viekkuun

Tein aika mittavat valmistelut ennen töihin lähtöäni. Ulkoilutin molemmat koirat erikseen. Brunon kanssa samoilimme reilut puoli tuntia metsässä, Remu sai perinteisen kakkalenkin metsässä. Olin kerännyt ison kasan leluja ja puruluita kuraeteisin lattialle sekä asetellut papereita kuralaarin pohjalle. Latasin "puuhapalloon makupaloja ja annoin koirille ruuan. Ennen lähtöä en hirveästi enää huomioinut koiria, vaan toivoin, että ne rauhoittuisivat omiin touhuihinsa.

Remu tottuneena kotimiehenä painui täydellä mahalla pötkälleen makuuhuoneeseen. Bruno sen sijaan seuraili minua, kun talsin huoneesta toiseen etsien töihin tarvitsemiani tavaroita. Ilmeisesti koiruuksien emäntä oli viikossa ehtinyt vieraantua töihin lähdöstä tai sitten tämä uusi asetelma hämmensi mieltäni, kun turhia askelia huoneesta toiseen tuntui tulevan normaalia enemmän.

Lukitsin Brunon portin taakse ja annoin sille puuhapallon lähtiessäni. Se alkoi kyllä aluksi temmeltää pallon kanssa saadakseen siitä makupaloja, mutta ennen kuin suljin ulko-oven kuulin, miten se alkoi vinkua.

"Millos tuut takaisin?"

Ja sitten vielä emämoka.... työpaikallani, siis koulussa, aina pitkien vapaiden jälkeen (nyt helatorstai ja perjantai oli vapaita) ei ole pisaraakaan valkaisuainetta maitoon. Minua uhkasi jälleen loman jälkeinen kahviton aamu. Muistin unohtaneeni ottaa maitoa mukaan, kun olin ehtinyt jo ajaa pihasta. Siinä sitten hetken puntaroin, että kumpi tärkeämpi emännän aamukahvi vai pennun rauhoittuminen. Järkeilin, että emännän kahvittomuudesta joutuisivat ehkä myös lapset töissä kärsimään, joten päätin olla itsekäs, ja palasin takaisin hakemaan maitoa.

En huomioinut Brunoa, kävin vain maidon jääkaapista ja lähdin uudelleen. Raakaa!!! Kuulin jälkeeni kovaa haukuntaa ja vinkumista. Tunsin piston sydämessäni, ja toivoin, että pentu siitä rauhoittuisi. Kahvi maistui kuitenkin taivaalliselle, ja en osaa kuvitella, millainen päivä olisi ollut ilman sitä ;)

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kun tulin kotiin, näin ikkunasta, kuinka pieni pennelini nukkui oikein levollisen oloisena. Mitään ei oltu tuhottu, kaapin ovia tai listoja ei oltu järsitty. Pissitkin (ehkä useammatkin nesteen määrästä päätellen) olivat  osuneet paperille kuralaariin. Remukin kömpi makkarista hyvin levänneen näköisenä, joten tästä voin päätellä, että Bruno on rauhoittunut melko pian lähtöni jälkeen.

Muutenhan tämän pennun kanssa on kaikki ollut tosi helppoa, mutta yksinjääminen tai erottaminen laumasta esimerkiksi toiseen huoneeseen tai portin taakse tuntuu pennulle olevan tekemätön paikka. Auton takapoksissakin sitä ahistaa, kun ei pääse emännän luo silloin kun haluaa. Mieluiten olisin halunnut harjoitella näitä asioita pikkuhiljaa, pieniä aikoja, ennenkuin pennulle tulee hätä. Joskus kuitenkin arjen realiteetit tulee vastaan ja on vaan pakko hieman nopeuttaa totuttamistahtia.

"Milloin minä pääsen?"

Tänään nämä arjen realiteetit pakottivat minut aiheuttamaan erosta aiheutuvaa stressiä pennulle vielä toistamiseen. Kuten jo aiemmin olen kertonut, olemme Remun kanssa tokon alkeiskurssilla oman kylän kentällä. Koska mieheni on koulutusmatkalla 400 km:n päässä, minulla oli vaihtoehtoina jättää Bruno koulutuksen ajaksi yksin kotiin tai ottaa se huutamaan autoon. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska siinä Bruno saisi oppia sitä, että joskus toinen koira treenaa, ja se odottaa autossa. Lisäksi koulutuksen alussa ja lopussa minulle tarjoutui mahdollisuus tutustuttaa Bruno jälleen yhteen uuteen paikkaan ja haju/äänimaailmaan.

Bruno oli reipas ja rohkea pentu tutkiessaan uutta paikkaa. Autossa odottaminen sen sijaan, oli sen mielestäihan selvästi "sieltä ja syvältä"! Vinkuminen ja haukkuminen kuului autosta varmaan 70% ajasta. Kouluttaja Irene epäili, että Brunon tekemä häiriö, vaikeuttaisi harjoitteluani Remun kanssa. Meillä oli kuitenkin tosi hyvät treenit Remun kanssa. Alun häsläämisen jälkeen Remu, toimi tosi kivasti ja teimme onnistuneita paikallaoloja ja seuraamispätkiä. Remukin näytti nauttivan saamastaan huomiosta, ja teki hyvillään töitä kanssani.

Bruno seuraa sivusta, kun Remu tokoilee

Edistymistä Remun kanssa on myös ihan arkitottelevaisuuden saralla. Remu on jo muutaman kerran yllättänyt minut täysin lenkillä, kun se on vapaana ollessaan, osannut kävellä tosi nätisti vierellä, ilman minun jatkuvaa hurpatustani. Olen alkanut ajatella, että Remu on koulutettu 5-vuotias aikuinen koira. Siltähän voi oikeasti alkaa vaatimaan asioita. Sen pitää tehdä haluamiani asioita, ilman, että siitä koko aika tulee namia! Koulutuskentällä sitä namia ei tule, jos tekee hommat "vähän sinnepäin..."! Ehkä tämän oivalluksen olisi voinut tehdä aiemminkin, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Brunon kanssa voin sitten olla jo viisaampi...

Pienempi makupalan natustelija ;)

Päivän koettelemusten jälkeen molemmat koiruudet lepäävät reporankana, varsinkin pienempi on ihan poikki. Remu tuli jo kysymään, että koskas iltaruoka tarjoillaan ;) Kohta siis karvakorvien iltaruoan aika, sitten iltapisut ja nukkumaan. Huomenna sitten luvassa jälleen yksinoloharjoitusta päivällä, ja illalla Remulle verijälkeä ja Brunolle autossa olemisen totuttelua osa 2. Brunokin pääsee katsastamaan uudet mestat ja saa ehkä uusia koirakavereitakin...

Lopuksi vielä kuvia sunnuntain eli eilisen pentutreffeistä bichon frise Lunan kanssa.

"Voit sä olla mun kaa?"

Sählymaali on hyvä turvapaikka

Brunoa kiinnostivat kovasti myös perheen lapsen ulkolelut kuten tämä kastelukannu

Tässä juostaan korvat tuulessa hulmuten

Leikin jälkeen on hyvä nukkua emäntien kahvittelun ajaksi

"Joko leikitään? Minä olen jo ihan virkeä... ;)"

"Milloin taas tavataan?"

Yhdessä valloitamme maailman!

Olen ollut tämän viikon töistä vapaalla, mammalomalla. Eikä kyllä kaduta pätkääkään, vaikka kolme palkatonta päivää jouduin ottamaan. Ensimmäinen viikko pennun kanssa on ollut ehdottomasti menetetyn ansion arvoinen!

Pieni maailman valloittaja ;)

Bruno oppii joka päivä uusia asioita, ja sen käyttäytymisessä on havaittavissa selviä muutoksia verrattuna ensimmäisiin päiviin. Pentu on saanut itseluottamusta kovasti lisää, mikä näkyy pidentyvinä tutkimusmatkoina ilman muiden lauman jäsenten turvaa. Pentu on alkanut myös paljon puuhastelemaan yksinään. Nyt osataan vaatiakin asioita: jos ruuan tarjoilu kestää liian kauan, Bruno saattaa päästää hirvittävän haukahdusmurahduksen: "Räyh", että etkös ala jo tulla antamaan tuota kuppia! Tai leikeissä se rähisee leluille ja Remua tai meitä ihmisiä Bruno oikein innostuessaan haukahtelee ja murisee yrittäen haastaa meitä leikkiin.

Joskus tutkimusmatkoilla voi käydä näinkin...

Vaatimismurahduksiin en reagoi millään tavalla, en kiellä, enkä toteuta myöskään pikkuherran vaatimuksia. Passivisuudella toivon sammuttavani vaatimiskäyttäytymisen kokonaan eli Bruno oppii, että vaatimalla ei saa ruokaa eikä myöskään emännän huomiota, turhaan siis haukun ja murisen. Rauhassa odottamalla ja hiljaa olemisella sen sijaan saa sekä kehuja että ruokaa ;) Hyvin on toiminut ainakin tähän asti. Heti, kun otan ruokakupin käteeni, Bruno istahtaa viereeni ja tuijottaa nappisilmillään minua silmiin. Samalla tulemme harjoitelleeksi myös katsekontaktia, joka on koiranokouluttamisen perusasia.

Tuijotuskisa?!

Muutenkin yritän selvitä mahdollisimman vähällä kieltämisellä ja "ei" sanan käytöllä. Tämä siksi, että haluan, että Brunon ensimmäiset kokemukset olisivat mahdollisimman positiivisia. "Ei" sanan käyttämisen sijaan yritän opettaa pennulle, mitkä ovat sille sallittuja asioita. Esimerkiksi, jos Bruno alkaa järsiä tuolin jalkaa, keskeytän sen toiminnan jollakin yllättävällä äänellä. Heti, kun järsintä loppuu, kehun ja tarjoan Brunolle järsittäväksi jotakin sille tarkoitettua. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että minulla on lähes koko ajan koiran leluja tai puruluita käden ulottuvilla. Tähän asti tämäkin on toiminut hyvin, eikä kieltoja ole juuri tarvittu.

Tästä luusta riittää pitkäksi aikaa pureskeltavaa!

Tätä samaa menetelmää olen käyttänyt myös käsien järsimisen kitkemiseen. Koiranpentu tutustuu asioihin maistelemalla ja pureskelemalla ihan kuin pienet lapsetkin. Tarve laittaa kaikki suuhun menee ajan kanssa ohi. Sen sijaan koiran hampaat tarvitsevat työtä koko sen eliniän, ja siksi Brunolle on tärkeää oppia, mitkä lelut ja tavarat ovat sille sallittua järsittävää. 

Brunon kanssa olemme jatkaneet kasvattajan alulle panemaa luoksetulon harjoittelua. Tähän asti luoksetulossa onnistumisprosentti on täydet 100%. Olen Tommillekin tähdentänyt, että nyt alussa kutsutaan pentua vain silloin, kun on aivan varma, että se tulee, ja että luoksetuloa seuraa aina vähintään hillittömät kehut. Itse olen palkannut myös paljon nameilla ja leluilla.

"Täältä tullaan!"

Luoksetulon ohella on harjoiteltu myös mukana kulkemista, siis sitä, että Bruno pitäisi kontaktia minuun ja tulisi minun perässäni eikä päinvastoin. En siis huhuile pentua pihalla ollessamme tai kulje sen perässä. Silloin kun Bruno tulee oma-alotteisesti luokseni tai kulkee lähelläni seuraten minua, kehun sitä. Jos se menee kauaksi minusta, niin lähden liikkumaan vastakkaiseen suuntaan ja saatan välillä mennä myös piiloon. Jälleen, kun pentu lähtee seuraamaan minua kehun, tai jos se alkaa etsiä, niin tulen esiin ja lähden kävelemään pennusta poispäin ja kehun, kun pentu lähtee seuraamaan minua. Tarkoituksella en jää piiloon pitkäksi aikaa, koska en halua huolestuttaa tai säikytellä pentua. Riittää, että pentu huomaa minun kadonneen ja lähtee etsimään ja löytääkin ennenkuin ehtii hätääntyä. 

Niin väsy, että nukahti kesken kuivauksen

Ulkona olemme tutustuneet lähiympäristöön. Ensin omaan pihaan, tonttiin ja lähimetsään. Toissapäivänä kävelimme Brunon kanssa meidän takametsän läpi pellolle, jossa Bruno sai juoksennella sänkipellolla ja kahlata pelto-ojassa sekä lopuksi istahdimme katselemaan ja kuuntelemaan mullikolla ruokailevia lokkeja. Yritin kantaa Brunoa takaisin kotiin, ettei pentu rasittuisi liikaa, mutta poitsu halusi mennä "ihan itse" ;). Oli kylläkin aika väsynyttä koiraa tuon reissun jälkeen.

Bruno sai jo toisena päivänä pannan kaulaansa ja muutaman kerran ollaan käyty kotitietä pitkin molempiin suuntiin kokeilemassa myös hihnassa kävelyä. Se oli Brunosta aika outoa hommaa, ja alkuun pentu poukkoili narun jatkona kuin villivarsa. Toisella kerralla kotipihaan päin mentiin jo ajoittain ihan hienosti. Tänään olen suunnitellut, että kävelemme tietä hieman pidemmälle, osan matkaa irti, osan hihnassa, ja käymme tutustumassa naapurin hevosiin.

Ekaa kertaa auton takaboksissa

Eilen Bruno sai matkustaa ensimmäistä kertaa auton takaboksissa Remun kanssa. Alkumatkassa oli hieman ihmetyskitinää ja Brunoa tuntui harmittavan, kun ei yltänyt katsomaan ikkunoista ulos. Menimme Höytiäisen rannalle "Pölösen rantaan" uittamaan Remua. Samalla Brunokin pääsisi näkemään vähän suurempaa lätäkköä... Mutta yllätykseksemme Bruno rynnisti Remun perässä uimaan kylmään veteen. Tultuaan takaisin rantaan pentu oli hieman pöllämystyneen näköinen. Ei tainnut parka Remun perässä juostessaan tajuta, että kuiva maa loppuu ja vesi alkaa. Mutta kyllä pikku pennelimme ihan uintiliikeitä otti ja hyvin pinnalla kesti pienessä aallokossakin. Hetken aikaa auringossa kuivateltuaan ja rantahietikossa leikittyään, meni vielä uudestaankin eikä se uintikerta ollut enää vahinko. Mukava helatorstain ilta oli meillä kaikilla ja illalla taas pentua väsytti.

Tässä muutamia valokuvaajan helmiä uintireissustamme:

"Uskaltaisinko?"

Iso edellä...

 

Rohkea pikku uimari!

Etevä pikkunoutajamme ;)

"Siellä se Remu ui"

Kaverukset rannalla

Meidän uimamaisteri Remu

Näillä reissuilla kuivana ei säily kukaan!

"Onpa iso lätäkkö!"

Väliaikapuuhaa

Kuluneella viikolla ollaan koettu paljon yhdessä Brunon kanssa. Kuitenkin maailmaan tutustutaan koko ajan pentua kuunnellen sekä seuraten sen jaksamista ja mielentilaa. Uusia asioita opetellaan pienissä paloissa, leikin varjolla ja joka päivä vähäsen, päiväunia unohtamatta. Lisäksi päivään sisältyy myös hetkiä, jolloin eletään "normaalia perhearkea", jolloin jokainen on omissa touhuissaan, koirat omissaan ja ihmiset omissaan.

Hiekkainen ja märkä penneli

Veljesrakkautta ilmassa?

Remu ja naapurin uros "tirriäinen"

Pennun hankintaa harkitessamme, pohdimme aika paljon sitä, kuinka Remu ottaisi uuden tulokkaan vastaan. Remu on erittäin sosiaalinen koira sekä toisia koiria että ihmisiä kohtaan. Vastaan on tosin tullut myös tilanteita ja toisia uroskoiria, joiden kanssa Remulla ei ole mennyt ihan putkeen, vaan tilanne on mennyt ihan rähinäksi asti. Tilanteisiin on yleensä löytynyt jokin laukaiseva tekijä kuten, että olemme olleet Remun reviirillä, tai kiimainen narttu on ollut lähistöllä.

Mutta käsittääkseni Remulla ON myöskin aika iso ego. Toiset koirat hän kohtaa hyvin määrätietoisesti, häntä korkealla ja suorinta reittiä, ei sivusta päin, niinkuin koirien kohtelias kohtaamissetiketti neuvoo ;) Jos siis vastaantulija onkin samalla egolla varustettu, niin ongelmia saattaa tulla.

Remu ja uusi tuttavuus Moona

Yleensähän koirat haistavat pennun hajun eikä se vielä viestitä pennun sosiaalisesta statuksesta tai sukupuolesta mitään. Sukukypsyyshän tulee koirilla yleensä vasta tuossa 7 kuukauden iässä. Keskustelin asiasta myös usean kasvattajan kanssa, ja he vakuuttelivat, että tuskin siinä suurempia ongelmia on, ja että noutajat tulevat yleensä hyvin keskenään juttuun, myös urokset. Tähän luottaen, päädyimme urospentuun.

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa kerroin, koiruuksien kohtaaminen meni ihan ystävällisissä merkeissä. Tosin tämä meidän "höyrypelle" Remu ei ollut karvoissaan kestää eikä oikein tiennyt, miten päin olisi ollut. Yön yli nukuttuamme, koirat keskenään eri huoneissa, oli Remukin saanut hieman ajatuksiaan kasattua ollen aamulla selvästi rauhallisempi.

Aamukahvipöydässä istuessamme Remun maatessa pöydän vieressä, Bruno meni haistelemaan Remun häntää. Silloin Remu rähähti ja loksautti hampaitaan uhkaavasti. Minä kielsin Remua topakasti, koska pentu oli vain nätisti haistanut, ei purrut tms. Remu räsähti hetken päästä vielä toisenkin kerran, jolloin tarrasin Remua leuan alta karvoista ja kielsin uudestaan. Sen jälkeen osoitin Remulle suunnan kohti omaa petiä makuuhuoneeseen. Oli muuten pelottava tilanne! Tuo pieni karvainen, kun on vielä niin pieni, että siihen ei tarvitse tuollaisen jättiläisen vahvat leuat paljoa osua, kun voi tulla pahaa jälkeä.

Remun ilme ei lupaa hyvää!

Siinä sitten pienen shokin kourissa vakuuttelimme Tommin kanssa toisillemme, että kyllä se siitä varmaan tottuu. Mutta tilanteen myötä tulimme varovaisiksi, ja emme ole antaneet koirien olla keskenään ilman valvontaa.

"Ole vaan ihan rauhassa"

Bruno selvästi otti opikseen Remun ärähdyksestä eikä Bruno ole enää mennyt Remun lähelle Remun ollessa makuullaan. Tajusin myöhemmin tarkkaillessani Remun käytöstä Brunon läheisyydessä, että murinat ja räsähdykset taisivatkin kieliä epävarmuudesta. Remu alkoi katsoa minuun päin, kuin kysyäkseen neuvoa, miten toimia silloin, kun sen mielestä tilanne oli jotenkin epäilyttävä Brunon kanssa. Näissä tilanteissa menin itse Remun lähelle, yleensä Brunon ja Remun väliin, ja sanoin rauhoittavalla äänellä Remulle, että ole vaan ihan rauhassa.

Toisinaan myös suljemme oven makuuhuoneeseen, kun Remu on vetäytynyt sinne nukkumaan, tai jos Remu näyttää "kärsivältä", niin on houkuteltu pentu muihin leikkeihin. Alussa Remu meinasi myös omia tavaroitaan ja murista niistä Brunolle. Näissä tilanteissa otin vahtimista aiheuttavat tavarat Remulta pois, ja laitoin sivuun, kunnes tilanne oli ohi.

Mm. kuvan luu aiheutti kränää. Luu oli tarkoitettu Brunolle...

...mutta pojat teki puruluista vaihtarit!

Bruno on tyytyväinen vaihtokauppaan ;)

Iso edellä, pieni perässä

Nyt kolmen päivän yhteiselon jälkeen, pienellä tuella ja ohjauksella, Remu ja Bruno ovat alkaneet pikkuhiljaa ymmärtää toisiaan. Remu on hieman rentoutuneempi pennun seurassa, ja pentukin tuntuu kunnioittavan vanhempaa ja "viisaampaa" sopivasti. Ulkona mennään rinnatusten hännät samaan tahtiin heiluen ja metsässä keppejä vierekkäin pureskellen.

"Leikittäiskö?"

Koirat myös yhdessä jo vähän leikkivät, tosin tässä tarvitaan ihmisen valvontaa, ettei Remulla otteet mene liian rajuiksi. Remulla on paljon leikkikavereita, joiden kanssa leikit on painia ja nujuamista. Tottakai Remu tahtoisi nujuta myös pennun kanssa, joten Remulle on täytynyt opettaa muita tapoja leikkiä pennun kanssa.

"Minä kohta tuon kepin nappaan!"

Bruno on alkanut myös haastaa Remua leikkiin. Se saattaa yllättäen käydä murahtamassa ja haukahtamassa Remulle tai näykkäistä Remua hännästä tai kiskaista kaulakarvoista. Näihin leikkiin kutsuihin Remu reagoi viileän rauhallisesti tai leikkimielellä. Remu osaa jo suhtautua aikuismaisen tyynesti, jos pieni käy varastamassa siltä pallon tai kepin. Voisi jopa sanoa, että Remusta on kasvamassa huolehtiva "isoveli" ;)

"Tules kotiin pikkuinen!"

On Remusta ollut "isoveljen" roolissa jo ihan hyötyäkin... Meidän takapihalla kävi syksyllä kantojyrsin, jonka jäljiltä maasto on pehmeää turvetta ja siellä täällä on noutajaa kovasti houkuttelevia lätäköitä. Bruno myös kunnon noutajan tavoin, on alkanut viihtyä kuraleikeissä. Pennulla rohkeus tutkia ympäristöä myös omin neuvoin kasvaa päivä päivältä. Olisikohan ollut eilen, kun Bruno sitten lähti tutkimusmatkalle ihan yksin, ja hetkeksi kadotin hänet näkyvistäni. Kutsuin Remun hätiin ja sanoin sille, että missä Bruno, etsi. Remu paineli suoraan takapihalle ja jäi Brunon taakse seisomaan ja katsoi minuun. "Täällä on, löytyi!" Sitten Remu vielä ikäänkuin ohjasi/paimensi vartalollaan Brunon lähtemään kohti taloa. Olin kyllä niin ylpeä isosta kultaisestani! Hienopoikaloisto, niinkuin tapaan aina Remulle sanoa.

Niinkuin sananlaskukin sanoo: "Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo!" Nyt tuntuu siltä, että "laumamme" on koko ajan paremmin ja paremmin hioutumassa yhteen. Enkä voisi tästä tilanteesta olla yhtään onnellisempi!

"Sovitaanx, et tätä ei sit laiteta nettiin? Nii noloo...."

Meidän poika on tullut kotiin!

Lauantaina 12.5.2012 vihdoin ja viimein koitti päivä, kun saimme hakea pennun kotiin! Heräsimme jo hyvissä ajoin, ei tarvinnut odottaa kellon soittoa. Olimme sopineet kasvattaja Miian kanssa tapaavamme klo 15.

Tässä koko konkkaronkka 5,5 vko:n ikäisinä

Täytyy kyllä myöntää, että jännitys kasvoi sitä mukaa, kun kilometrit navigaattorista vähenivät. Jännitimme, kuinka paljon pennut olivat kasvaneet siitä, kun viimeksi niitä näimme. Eniten jännitti, että minkälainen tyyppi meille oli lähdössä, ja nyhjöttäisikö pentumme pentulaatikon takareunassa muiden pentujen ilakoidessa laatikon portilla niinkuin Remun kanssa aikoinaan kävi. Jännitys osoittautui kuitenkin aivan turhaksi! Kaikki kolme vielä luovutusta odottavaa pentua olisivat olleet lähdössä mukaamme, ja tämä meidän BRUNO on kyllä osoittanut olevansa aivan loistotyyppi!

Kasvattaja oli antanut pennullemme nimeksi "Ruokorapseen Bruno Mars". Bruno alkoi tuntua sopivalta nimeltä pennun kutsumanimeksi, joten ristimme pentumme Brunoksi. Remu ja Bruno, meidän kultaisemme!

Onkohan kengänpurija meidän Bruno?

Tervehdittyämme pennut istahdimme kasvattajan kanssa keittiönpöydän ääreen ja kävimme kahvikupposen kera tärkeitä asioita pennun hoitoon ja kasvatukseen/koulutukseen liittyen. Sain jälleen hyviä vinkkejä ja oppeja, joista on varmasti tulevaisuudessa hyötyä. Ja tietysti hoidimme kauppaan liittyvät muodollisuudet. Saimme mukaamme pennulle ruokaa ja tarvikkeita sekä Jänkän (Brunon iskä) perheeltä oli lähettänyt köysilelun myötä onnentoivotukset pennun elämään;)

Kohti uutta kotia

No ei kaikki nyt ihan näin hyvin sitten mennyt... verta vuotaen piti pihasta lähteä! Ei mitään sen dramaattisempaa kuin Brunon kynsi teki pienen vekin ylähuuleen, pennun hyppiessä kasvojani vasten. Mutta olo oli niin hieno ja onnellinen, että en olisi varmaan välittänyt, vaikka olisi pää irronnut!

Olimme valmistautuneet, että automatka olisi voinut olla Brunolle pelottava ja ikävä, mutta olimme niin väärässä. Poitsun ainut ongelma oli se, etten päästänyt sitä tutkimaan myös kuljettajan puolta autosta sekä takapenkkiä. Bruno oli myös sitä mieltä, että matkalle olisi pitänyt varata enemmän aktiviteettiä, puruluita ja sen semmoista. Onneksi oli isältä saatu solmuköysi viihdykkeenä ja myös Tupperware juomakuppi sai tuta Brunon hampaista ;)

Teimme matkalla kaksi pysähdystä. Olimme jälleen pienissä viisaissa mielissämme ajatelleet, että pysähdykset täytyy tehdä pikkuteille, koska huoltoaseman pihat voivat olla pennusta pelottavia niinkuin Remulle. Mutta Bruno toimi kyllä niin reippaasti uusissa ympäristöissä, että tuskin se olisi huoltoaseman pihastakaan hätkähtänyt. Hienosti onnistui pisujen ja kakkojen teko vieraisiinkin metsiin ja pitihän niitä seutuja tutkia ja pikkasen leikkiäkin.

Eihän me pienet koiranpennut, muuta kuin leikkiä lyömme!

Eikä me mitään hihnoja tarvittu, kun Miia oli jo opettanut pennuille luoksetulon, joka toimii kun taputtaa käsiä yhteen ja kutsuu pentua. Tästäkin iso käsi kasvattajalle ;)

"Minä en mitään hihnoja tarvii!"

Unet emännän jalkatilassa

Olimme perillä kotona n. klo 21. Bruno ei kotitiestä vielä mitään ymmärtänyt, kun veteli sikosia jalkatilassani lattialla. Pihaan ajettuamme, mieheni Tommi meni hakemaan Remua ulos. Minä jäin vielä autoon Brunon kanssa. Remu oli tietenkin innoissaan kotiinpaluustamme, mutta selvästi se myös tajusi, että nyt on jotain meneillään. Bruno oli siirtynyt kurkistelemaan ikkunasta kuskin puolen penkille ja etutassut ikkunaa vasten, mitä pihalla oikein tapahtui.

Remu nuuskii uutta tulokasta

Bruno sai tutustua Remuun aluksi sylistäni käsin. Remu oli aivan tohkeissaan ja sanalla sanoen sekaisin. Ilmeisesti tuo pienen pennun haju on jotenkin tavallisesta poikkeavaa, kun Remun suupielet alkoivat vaahdota. Brunoa tuo Remun vauhkoaminen ja haukkuminen selvästi kummastutti ja Bruno pysyttelikin mielellään lähellä minua ja Tommia. Illan ollessa jo melko viileä, siirryimme sisälle jatkamaan tutustumista.

Isännän sylistä on turvallista tutustua

Sisällä Remu hieman rauhoittui, mutta oli kuitenkin tohkeissaan ja haukahteli vähän väliä. Siinä sitä sitten istuskeltiin ihmiset koirien kanssa lattialla ja rauhallisesti tutkailtiin, miten tilanne eteni. Bruno tutki innokkaana paikkoja ja Remu touhotti perässä. Tunnelman hieman rauhoituttua Bruno sai ensimmäisen ateriansa uudessa kodissa.

Hyvin ruoka maistui;)

Remu opettaa kura-allashommat

Sitten olikin jo aika suorittaa pisut ja pesut sekä käydä yöpuulle. Jotta pentu leimautuisi hyvin minuun, olin päättänyt nukkua pennun kanssa ensimmäiset viikot vierashuoneen sohvalla. Sohva on lattian tasoon patjaksi levittyvä malli. Tuntuihan se kieltämättä hieman oudolta, kun on tottunut isännän kainaloon nukahtamaan, mutta mitä sitä ei hyvän koira-ohjaaja suhteen eteen valmis tekemään. Onpahan sitten muutaman viikon päästä normaaliakin ihanampaa nukahtaa armaansa kaikkuun :)

"Missäs se maitobaari on?"

Eikä voi kyllä nukkuseurasta valittaa. Hyvin Bruno kapsahti pienen telminnän jälkeen kainalooni, ja siinä me sitten nukkua tuhistiin vieretysten. Mikä lienen äidinvaisto herää pienen pennun kanssa. Aivan kuten Remunkin kanssa, niin myös Brunon herätessä itsekin havahduin ja lähdin kiikuttamaan karvapalleroa "vessaan". Ensimmäinen vessakäynti oli tuossa klo.03.00 ja toinen 06.30. Miian luona pennut ovat tottuneet tekemään paperille, mutta me on päätetty opettaa Bruno suoraan ulos tarpeilleen. Nyt, kun yötkin on lämmenneet, niin voi surutta hilipasta yökkäri päällä ulos keskellä yötä. Eikä siinä kyllä hirveitä kerkee pukemaan tai tukkaa laittamaan, kun pojalla on hätä ;) Ehkä sitten, kun minäkin olen koko päivän töissä, voisi viritellä paperit pakottavan hädän varalle.