Tokoa sateessa ja vepeä veneessä

Eilinen tiistai 12.6. oli Remulla tehokas päivä, mitä harrastamiseen tulee. Aamupäivällä olimme tokotreeneissä ja illalla oli vepen alkeiskurssin ensimmäinen kerta veden äärellä.

Näin onnistuu metallikapulan pito

Olemme Remun kanssa päässeet tokotreeniryhmään, jossa harjoittelukavereina on koirakoita alokasluokasta voittajaluokkaan treenaaviin. Ryhmätreeneissä pääsee harjoittelemaan eri paikoissa ja erilaisissa häiriöissä, sekä saa kokeneemmilta hyviä vinkkejä ja näkee myös, miten ylempien luokkien liikkeitä kannattaa alkaa harjoittelemaan. Jokainen suunnittelee oman treeninsä itse, mutta apuja ja neuvoja voi tarvittaessa kysyä toisilta. Jokainen koirakko harjoitttelee vuorollaan, mikä mahdollistaa palautteen antamisen ja saamisen kanssatokoilijoilta.

Omat tavoitteeni eiliselle olivat:

• paikallaolon harjoittelu
• satunnaispalkkauksen opettelu seuraamisen yhteydessä, niin että joku muu käyttää naksua
• liikkeestä seisominen kokonaisena liikkeenä ----- superpalkka 

Paikallaoloa rivissä

Paikallaolon tein noin 7 metrin matkalla. Alku meni hyvin ja koira pysyi paikallaan rauhallisena, mutta sitten se terhakoitui katsoen lähellä olevaa tietä ja alkoi haukkua. Kielsin Remua, ja kun se ei hiljentynyt, palasin koiran luo mitään sanomatta, ja otin Remun hihnalla mukaani. Tiellä meni kaksi sateenvarjollista pyöräilijää, siinä syy haukumiseen.

Sateenvarjo on Remulle aina ollut ihmetys. Remu alkaa haukkumaan jo kuullessaan sateenvarjon aukeavan toisessa huoneessa tai nähdessään sateenvarjon televisiossa. Sateenvarjoon totuttaminen unohtui Remun ollessa pentu, koska ainahan koiran kanssa tulee liikuttua sadettapitävissä vaatteissa. Totuttamista olen tehnyt sen ollessa jo aikuinen, mutta edelleen yllättäen näkökenttään tuleva varjo, joka on tietysti vielä erivärinen kuin kotona olevat, saa Remun mielen järkkymään.

Toinen yritys paikallaoloon meni ihan hyvin. Paikallaolo aika oli pidempi, 4minuuttia. Kävin aina välillä palkkaamassa ja vaihtelin palkkausaikaa ja välimatkaa. Ei mennyt enää sateenvarjojakaan... ;)

Yksi syy siihen, miksi olemme jääneet Remun kanssa polkemaan paikoilleen tokossa, on minun palkkaustekniikkani. Minä palkkaan aina tasaisin väliajoin. Palkkausta pitäisi satunnaistaa, koska koira jo osaa useimmat asiat ja tekniikat, joita harjoittelemme. Seuraamisessa minun pitäisi harjoitella myös omaa liikkumista käännöksissä niin, että ulkojalka lähtisi ensimmäisenä kääntymään antaen samalla koiralle vinkin tulevasta käännöksestä. Lisäksi liikkeen aloituksessa annan käskyn, ja lähden jo samanaikaisesti liikkumaan. Ensin pitäisi antaa käsky, ja lähteä sitten vasta liikkeelle, no niinpä tietysti. Näitä virheitä ei yksin treenatessa huomaa tai tajua...

Liikkeestä seisomisessa Remu oli hiipinyt useita askelia perässäni ja pysähtynyt vasta, kun vilkaisin taaksepäin. Tämän yleisöni kertoi sitten, kun olin jo ehtinyt kehua koiran ja vapauttaa ruualle. Harmi sinänsä, että Remu sai nyt superpalkan "vähän sinnepäin" suorituksella. Mutta ensi kerralla pitää olla tarkempi ja varmistaa suoritus ennenkuin vapauttaa koiran.

Tänä iltana olisi mahdollisuus päästä petraamaan eilistä treeniä, kun ryhmämme kokoontuu raviradan parkkipaikalla. Katsotaan, jaksetaanko lähteä...

Tutustumista vepeköyteen pihassa

Tokotreenin jäljiltä kuivateltiin kastuneita vaatteita ja turkkeja. Illalla olivat vuorossa vepetreenit. Vepetreeneissä harjoittelimme:

• vientiä maalla
• kumiveneeseen hyppäämistä 
• veneessä rauhallisena olemista, veneen ollessa vesillä
• veneestä veteen hyppäämistä ja uimista rantaan

Vienti meni erinomaisesti, kuten kuivaharjoittelukerrallakin. Veneeseen hyppäämiseen tarvittiin paljon houkuttelua ja kannustusta sekä pari kertaa avustamista takajaloista nostamalla. Muutaman avustetun kerran jälkeen Remu hyppäsi itse reippaasti veneeseen ja sieltä pois. Veneajelu oli aluksi Remusta jännää, mutta Remu totesi sen olevan lopulta ihan mukavaa, kun tarjoilu pelasi ja koko ajan tuli nakkia ;)

Veneestä veteen hyppääminen osoittautuikin sitten todella haasteelliseksi tehtäväksi. Remu tippui pentuna laiturilta, enkä ole saanut sitä koskaan hyppäämään laiturilta veteen. Kolme vuotta sitten vepen tutustumispäivässä Remu hyppäsi kumiveneestä veteen älyämättä, että alla on vettä, ja meni ihan umpskuppeluksiin. Toisella yrittämällä silloin Remu laskeutui varovaisemmin veneen reunaa myöten, mutta uskalsi kuitenkin hypätä veneestä ikävästä kokemuksesta huolimatta.

Mieluiten Remu menee uimaan rannasta kahlaten

Tällä kertaa sain huhuilla ja innostaa rannasta, heitellä kiviä houkuttimeksi veteen ja kävellä pois näkyvistä, mutta Remu ei vain uskaltanut hypätä. Kouluttaja keksi, että annetaan koiran ensin uida ja kastella itsensä. Remu nouti kerran damin vedestä, ja sitten yritimme veneestä hyppyä uudelleen. Tällä kertaa heitin damin veteen itseni ja veneen puoliväliin. Remu vinkui ja yrkyili veneeen laidalla aikansa, kunnes lopulta uskaltautui hypätä veteen. Olisipa ollut kamera tallentamassa Remun tyytyväistä ilmettä sen hypätessä veneestä: "Minä uskalsin!!!" Yleisöä sentään oli, kun kaikki muut kurssilaiset olivat saaneet tehtävänsä jo tehtyä ja tulleet rannalle seuraamaan jännitysnäytelmää. Rannalle oli kasaantunut myös seuraavan ryhmän osallistujia odottamaan oman treeninsä alkua :)

Otettiin vielä toinen kerta. Pienen arpomisen jälkeen, Remu toisti veneestä hypyn ja nouti vielä daminkin matkalla minulle, kaikkensa antaneena. Kehut ja herkut olivat urotyön ja itsensä voittamisen kokoiset. 

Remu damia noutamassa