Meillä kävi suunnaton onni, kun saimme juuri Brunon omaksemme, mutta myöskin kasvattaja Miia Valkama on ollut todellinen löytö. Kasvattaja järjesti jo toisen kerran koulutuspäivän omille kasvateilleen kotonaan Muhoksella. Ensimmäisen kerran olimme Muhoksella marraskuussa, ja nyt toisen kerran huhtikuun 20.-21.päivä. Tällä kertaa lähdimme matkaan lauantaina ja tulimme kotiin seuraavana päivänä myöhään illalla.
Lauantai-illan ohjelmassa oli mm.lenkkeilyä koirien kanssa metsässä. Koiralauma olikin melkoinen, kun mukana oli sekä Miian koirat Rosé, Lilli ja Nova, Brunon sisko Kaira sekä Markun koirat Suvi ja Sonja. Samalla testattiin myös nuoren uroksen pääkoppa, sillä kolmella neitokaisella oli juoksut joko alkaneet, menossa tai juuri päättyneet. Bruno oli oikein hienotunteinen ja herrasmies. Yritti kyllä kovasti heilastella, mutta tyytyi sitten osaansa, kun pakit tuli. Sen verran kyllä tytöistä meni sekaisin, että kertaakaan ei lenkin aikana tullut luokseni tarkistamaan, että olen matkassa mukana. No, kukapa terve nuorimies sitä nyt "äiteen" helmoissa pyörii, jos kiimaisia narttuja on tassun ulottuvilla ;)
Onneksi sentään yö saatiin viettää saunamökissä Marjon ja Kairan kanssa juoksunartuista erillään. Hieman kyllä nukkumaan mennessä alkoi mietityttää seuraavan päivän treenien onnistuminen....
Päivämme alkoi Brunon siskon Netan omistajan Suvi Matilaisen pitämällä "luennolla" koiran ravitsemuksesta, terveydestä ja lihashuollosta. Vajaa kolmetuntinen hurahti nopeasti mielenkiintoisen aiheen parissa, ja mukaan tarttui roppakaupalla uutta tietoa siitä, kuinka tehdä koiriemme elämästä vieläkin parempaa. Suvin opettamia koiran venytyksiä ja hierontaa pitää pian päästä testaamaan... Suvin osuuden jälkeen söimme vatsat täyteen Miian miehen Hessun keittämää maittavaa lihasoppaa, jonka jälkeen aloitimme varsinaiset nometreenit koirien kanssa.
Miia oli kutsunut paikalle myös toisen nomekouluttajan Pekka Laurikkalan, jolla on hyvin menestyneitä Kva lapukoita sekä kokemusta myös kultaisista. Treenit oli mietitty siten, että pojat Bruno ja velipoika Bono pääsisivät treenaamaan aina "puhtaalle", ennen juoksunarttuja. Menimme ensin Pekan oppiin.
Teimme maastossa tennispalloilla muistia sekä dameilla markkeerauksia ja näitä vaihdellen. Ensin koirat haki muistit, sitten markkeerauksen, sitten muistin ja perään markkeerauksen, ja vielä lopuksi ensin markkeerauksen ja sitten heti perään muistin.
Meidän osalta treeni ei mennyt niin sanotusti "putkeen". Ensimmäisen tennispallon Bruno palautti Bonolle ja loput pallot sylki suustaan metrin päässä minua, ja alkoi syödä keppiä edessäni. Muisteissa sitä piti kovasti auttaa heittämällä käpyjä merkiksi muistialueelle, jossa pallot olivat. Muutaman kerran lähetin Brunon ihan väärään suuntaankin. Kerran Bruno karkasi muistin hausta markkeeraukselle, mutta koska toi damin oikeaan osoitteeseen, niin kehuin kuitenkin. Markkeeraukset meni ihan hyvin, mitä nyt palautukset eivät tulleet aina ihan käteen asti.
Kouluttaja Pekan mukaan minun ja Brunon suhteessa on parantamisen varaa, ja palautuksessa olevat puutteet johtuvat siitä. Itse olen asiasta hieman toista mieltä. Minä luulen, että harjoitukset olivat koiralle liian vaikeita, ja häiriö oli liian suuri. Paitsi, että juoksunartut olivat sekoittaneet nuoren miehen päätä, niin suorituksiamme oli seuraamassa välittömässä läheisyydessä kouluttajan ja hänen avustajansa lisäksi Marjo ja Niina sekä treenikaverimme Hanna ja Bono. Myöskin juuri lumen alta paljastunut sulamaa on iso häiriötekijä kokeneillekin koirille, saati ensimmäistä kertaa "oikeaa" nomeharjoitusta tekevälle nuorukaiselle. Siitä olen samaa mieltä Pekan kanssa, että koiran noutointoa voisi olla enemmänkin.
Kahvien jälkeen menimme Miian vetämään riistatreeniin. Ohjelmassa oli hakutreeniä. Kävimme porukalla viemässä lokkeja ja variksia metsään hakualueelle, Bruno oli mukana viemässä riistoja. Palasimme lähtöpaikalle, josta Miian ohjeiden mukaisesti lähetin Brunon hakuun.
Suureksi yllätyksekseni hetken haravoituaan hakualuetta, Bruno laukkasi ensimmäinen varis suussaan. Bruno oli tulossa aluksi kohti minua, mutta kurvasikin sitten esittelemään löytöään treeniyleisölle. Kerroin Brunolle, että riistalla rehvastelu ei kuulu asiaan, ja kutsuin sen vaativammalla äänensävyllä luokse. Bruno palautti variksen käteen asti ja seuraavat haut menivätkin oikein mallikkaasti ja palautukset myös. Yhden kerran lähetin Brunon uudestaan hakuun, kun koira ajautui pyörimään pitkäksi aikaa lähelle lähtöpaikkaa, jossa ei riistoja ollut. Kolmannen onnistuneen haun jälkeen oli hyvä päättää hakuharjoitus.
Pienen huilaustauon jälkeen teimme vielä markkeerauksen kanilla, jonka Bruno palautti oikein kauniisti. Emäntä meinasi vain töpätä koko homman.... Brunon ollessa kani suussa noin metrin päästä minusta haistoin, että kani oli "parhaat päivänsä nähnyt" ja suustani lipsahti melkein, että yök. Onneksi viime hetkellä muistin, että kunnon noutajan omistaja ei koskaan yököttele millekään koiransa hänelle tuomalle asialle, vaan ottaa kaiken vastaan kiitollisena ja onnellisena siitä, että koira on halunnut tuoda juuri hänelle suuren aarteensa :)
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli antoisa ja opettavainen. Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta seurasta ja erityisesti Miialle ja Hessulle vieraanvaraisuudestanne! Tästä on hyvä jatkaa kohti toukokuun puolessa välissä alkavaa taipparikurssia.
