Tokoa, mejää ja sosiaalistamista

Aika kuluu näiden karvakorvien kanssa kuin siivillä. Pienempi kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Jotain tuosta pennun kasvavasta toiminnan tarpeesta kertoo myös se, että viimeksi olen ehtinyt kirjoittaa tänne blogiin toukokuun puolella. Toki myös ansiotyöni jonkinverran haittasi toukokuun loppupuolella harrastuksia... Viimeinen viikko töissä on yleensä opettajille ihan työntäyteinen, ja lisäksi Tommi oli juuri tuon toukokuun viimeisen viikon Puolassa työreissussa. Joten koti ja koiruudet olivat kokonaan minun hoidettavinani. Eikä asiaa helpottanut sekään, että olin järjestänyt itseni ja Remun kahdelle eri kurssille juuri tähän kesän korvalle.

Missä emäntä luuraa?

Remun kanssa olemme käyneet viitenä peräkkäisenä maanantaina Koirakoulu Vihmerän ja Irene Turusen tokon alkeiskurssilla. Asiat, joita siellä on opetettu, Remu jo osaa, mutta opetusmenetelmä varastoni on siellä karttunut mukavasti. Lisäksi olen saanut Remulle hyvää häiriötreeniä. Onhan se ollut myös ihan hyvää itsetunnon kohotusta meille molemmille, kun nuorukaiset (koirat n. 1-v.) harjoittelevat alkeita, kun me on viety liikkeet jo paljon pidemmälle. Viimeksi oli aiheena liikkeestä seisominen, me teimme onnistuneesti luoksetulon pysäytyksiä ;). Olemme myös saaneet olla mallikoirakkona, ja toisilta kurssilaisilta on tullut palautetta, että jospa minunkin koirani joskus... Eipä silti, kyllä Remu on pääosin tehnyt hienosti töitä. Nyt vaan muuallekin reenaamaan kuin kotikentälle.

Keskiviikkoiltaisin olen tallustellut pitkin metsiä verinen sieni narun päässä. Kyllä, luit ihan oikein. Kyseessä on noutajille ominainen laji MEJÄ eli metsästejän verijälki. Ajatuksena on saada koira jäljestämään haavoittunut riista, yleensä hirvi, verijäljen perusteella. Mejä koirat harvoin pääsevät tositoimiin oikean riistan perään, mutta tässä lajissa kisataan kokeiden muodossa. Koejäljen tekemisessä on omat niksinsä, joten päätin osallistua mejän alkeiskurssille.

Remu on päässyt kaksi kertaa kurssin tiimoilta jäjestyshommiin. Ensimmäinen jälki oli noin 100 metriä, hieman kaareva alku-ja loppumakauksilla, loppumakauksella lajille perinteisesti odotti hirvensorkka. Remu lähti jäljelle ihan reippaasti, mutta reippaan alun jälkeen koiraa alkoi jänskättää, mikä jäljen päässä odottaa. Remu kääntyili taaksepäin, kun oksat rasahtelivat jalkojeni alla, tai kun jäljestysliina tarttui oksiin. Miettittiin kouluttajan kanssa, että ehkä ensikerralla hieman lyhyempi jälki, että loppupalkka (Cesar) tulisi nopeammin, ennenkuin koiraa ehtii pelottaa.

Toisella kerralla jälkeen tehtiin välille yksi kulma, jossa makaus. Makaus on n. 30cm X 30cm maasta potkittu alue, jossa sieneen lisätään verta. Koiran tulee merkata makaukset vähintään pysähtymällä. Remun tapa merkata makaukset on käydä makustelemaan veristä turvetta ;) Tämän toisen jäjen pituus oli myös noin 100 metriä, koska lyhyemmälle jäljelle ei oikein ollut mieltä kulmia laittaa. Toisin kuin edellisellä kerralla, Remu jännittikin nyt alussa, ja loppua kohti koira reipastui. Remu jäljestää aika tarkasti jäljen päällä aluksi, mutta yleensä loppumatkasta poiketaan hieman jäljen sivulle, kuitenkin jälkeä selvästi seuraten.

Joku saattaa miettiä, että mitä järkeä tuossa on. No....jäljen haistelu on koiralle ominaista ja mieluista työtä sekä aktivointia. Tässä lajissa ei myöskään ole tarkoin määritelty, miten koiran pitää jäljestää, vaan eri tyylit on sallittuja. Pääasia, että sorkka löytyy, ja että koira tekee kokoajan töitä. Hyvää vaihtelua siis tokoilulle. Lisäksi saa liikkua metsässä ja raitista ilmaa. On se myös vaan niin mahtavaa seurata, kun koira intoa puhkuen kuono puksuttaen tekee työtä, joka on sille niin luontaista :) Ja ylpeäkin saa välillä toveristaan olla....

Tänä iltana kuitenkin viimeinen kurssikerta, jolloin päästäänkin jäljestämään 300 m:n jälki kahdella kulmalla. Oikea kisajälki avoimessa luokassa on 900 metriä, joten vielä jää kotiharjoitteluun hommaa, ennenkuin kokeisiin voidaan lähteä.

Brunolle tulee tämän viikon perjantaina 12 viikkoa täyteen. "Synttäriviikon" kunniaksi vierailemme ylihuomenna perjantaina ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä rokotusten merkeissä. Pennun 12 (tai joidenkin lähteiden mukaan 16) ensimmäistä elinviikkoa ovat sen tulevaisuuden kannalta erityisen ratkaisevia, koska noiden viikkojen aikana kehittyy 80% pennun aivoista. Pentua tulisikin tänä aikana totuttaa erilaisiin ympäristöihin, paikkoihin, ihmisiin, asioihin, alustoihin, koiriin jne. Tätä sosiaalistamista olemme pyrkineet tekemään mahdollisimman paljon.

Bruno on äärimmäisen reipas ja rohkea pentu eikä vielä toistaiseksi ole löytynyt asioita, joita se olisi pelännyt. Se on myöskin todella sosiaalinen niin ihmisiä kuin toisia koiriakin kohtaan. Brunon kanssa sosiaalistamisessa onkin keskitytty ympäristöihin tutustumiseen ja asioihin totuttamiseen.

Bruno on kovasti lasten perään. Tässä leikitään ystäväni 4-vuotiaan pojan kanssa.

Me on käyty kauppojen parkkipaikoilla ja ovien läheisyydessä, menty Maskun liukuovista, käyty pariin otteeseen eläinkaupassa, samoiltu erilaisissa metsissä ja pellolla, oltu yötä minun vanhempieni luona ja kyläilty Tommin siskon luona.

Minun vanhempieni luona oli sopivasti kattoremontti käynnissä, ja kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, Bruno sai hyvää totuttamista katon räminoihin, naulapyssyn ja kompuran ääneen, betonimyllyyn.... Pentu ei ollut mistään noista moksiskaan, ei edes kattopeltien repiminen irti katosta saanut aikaan mitään reaktiota. Meidän isompi sankari sen sijaan, piti viedä katolla touhuamisen ajaksi autoon, kun se pelkäsi niin kovasti. Onneksi Bruno ei tuossa pelkoasiassa apinoi suurempaansa, ainakaan vielä, vaikka niin monessa muussa asiassa tuntuu ottavan mallia.

"Minä lepään ensin, sitten mennään!"

Tänään olen suunnitellut, että lähdemme Brunon kanssa ihan isoon kaupunkiin kävelykadun tuntumaan. Ehkä viemme auton joen läheisyyteen parkkiin ja lähestymme toria ja kävelykatua pikkuhiljaa, niin ettei ala liikaa jännittää. Todennäköisesti emäntä jännittää enemmän kuin pentu.