Kultaisten viemää: Yksinoloharjoituksia

Ruokorapseen Bruno Mars, 9 vko: 6,4 kg, säkä 32 cm

Tänään Bruno oli ensimmäistä kertaa pitkän päivän kotona kahdestaan Remun kanssa. Olimme päättäneet rajoittaa Brunon tilan kura-eteiseen koirien ollessa kahdestaan kotona. Tämä sekä suojellaksemme muualla kodissa olevaa irtaimisto, mutta myös siksi, että Remu saisi olla päivät riiviöltä rauhassa ja välttäisimme turhat yhteenotot. Pojat tulevat kyllä todella hyvin jo juttuun, mutta Remu on edelleen tosi tarkka omasta tilastaan levätessään. Se saattaa siis ärähtää ja näykätä Brunoa, jos esimerkiksi juniori tahtoisi köllähtää "isoveikan" kainaloon. Remu, kun on sellainen etäisyydestä ja omasta rauhasta pitävä kaveri sisätiloissa, toisin kuin tämä nuorempi vaikuttaa olevan. Edelleen hieman hirvittää, että jos Remu varoittaa liian lujaa. Siksi en uskalla jättää niitä vielä vapaasti samaan tilaan keskenään.

Brunon tekisi kovasti mieli tulla viekkuun

Tein aika mittavat valmistelut ennen töihin lähtöäni. Ulkoilutin molemmat koirat erikseen. Brunon kanssa samoilimme reilut puoli tuntia metsässä, Remu sai perinteisen kakkalenkin metsässä. Olin kerännyt ison kasan leluja ja puruluita kuraeteisin lattialle sekä asetellut papereita kuralaarin pohjalle. Latasin "puuhapalloon makupaloja ja annoin koirille ruuan. Ennen lähtöä en hirveästi enää huomioinut koiria, vaan toivoin, että ne rauhoittuisivat omiin touhuihinsa.

Remu tottuneena kotimiehenä painui täydellä mahalla pötkälleen makuuhuoneeseen. Bruno sen sijaan seuraili minua, kun talsin huoneesta toiseen etsien töihin tarvitsemiani tavaroita. Ilmeisesti koiruuksien emäntä oli viikossa ehtinyt vieraantua töihin lähdöstä tai sitten tämä uusi asetelma hämmensi mieltäni, kun turhia askelia huoneesta toiseen tuntui tulevan normaalia enemmän.

Lukitsin Brunon portin taakse ja annoin sille puuhapallon lähtiessäni. Se alkoi kyllä aluksi temmeltää pallon kanssa saadakseen siitä makupaloja, mutta ennen kuin suljin ulko-oven kuulin, miten se alkoi vinkua.

"Millos tuut takaisin?"

Ja sitten vielä emämoka.... työpaikallani, siis koulussa, aina pitkien vapaiden jälkeen (nyt helatorstai ja perjantai oli vapaita) ei ole pisaraakaan valkaisuainetta maitoon. Minua uhkasi jälleen loman jälkeinen kahviton aamu. Muistin unohtaneeni ottaa maitoa mukaan, kun olin ehtinyt jo ajaa pihasta. Siinä sitten hetken puntaroin, että kumpi tärkeämpi emännän aamukahvi vai pennun rauhoittuminen. Järkeilin, että emännän kahvittomuudesta joutuisivat ehkä myös lapset töissä kärsimään, joten päätin olla itsekäs, ja palasin takaisin hakemaan maitoa.

En huomioinut Brunoa, kävin vain maidon jääkaapista ja lähdin uudelleen. Raakaa!!! Kuulin jälkeeni kovaa haukuntaa ja vinkumista. Tunsin piston sydämessäni, ja toivoin, että pentu siitä rauhoittuisi. Kahvi maistui kuitenkin taivaalliselle, ja en osaa kuvitella, millainen päivä olisi ollut ilman sitä ;)

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kun tulin kotiin, näin ikkunasta, kuinka pieni pennelini nukkui oikein levollisen oloisena. Mitään ei oltu tuhottu, kaapin ovia tai listoja ei oltu järsitty. Pissitkin (ehkä useammatkin nesteen määrästä päätellen) olivat osuneet paperille kuralaariin. Remukin kömpi makkarista hyvin levänneen näköisenä, joten tästä voin päätellä, että Bruno on rauhoittunut melko pian lähtöni jälkeen.

Muutenhan tämän pennun kanssa on kaikki ollut tosi helppoa, mutta yksinjääminen tai erottaminen laumasta esimerkiksi toiseen huoneeseen tai portin taakse tuntuu pennulle olevan tekemätön paikka. Auton takapoksissakin sitä ahistaa, kun ei pääse emännän luo silloin kun haluaa. Mieluiten olisin halunnut harjoitella näitä asioita pikkuhiljaa, pieniä aikoja, ennenkuin pennulle tulee hätä. Joskus kuitenkin arjen realiteetit tulee vastaan ja on vaan pakko hieman nopeuttaa totuttamistahtia.

"Milloin minä pääsen?"

Tänään nämä arjen realiteetit pakottivat minut aiheuttamaan erosta aiheutuvaa stressiä pennulle vielä toistamiseen. Kuten jo aiemmin olen kertonut, olemme Remun kanssa tokon alkeiskurssilla oman kylän kentällä. Koska mieheni on koulutusmatkalla 400 km:n päässä, minulla oli vaihtoehtoina jättää Bruno koulutuksen ajaksi yksin kotiin tai ottaa se huutamaan autoon. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska siinä Bruno saisi oppia sitä, että joskus toinen koira treenaa, ja se odottaa autossa. Lisäksi koulutuksen alussa ja lopussa minulle tarjoutui mahdollisuus tutustuttaa Bruno jälleen yhteen uuteen paikkaan ja haju/äänimaailmaan.

Bruno oli reipas ja rohkea pentu tutkiessaan uutta paikkaa. Autossa odottaminen sen sijaan, oli sen mielestäihan selvästi "sieltä ja syvältä"! Vinkuminen ja haukkuminen kuului autosta varmaan 70% ajasta. Kouluttaja Irene epäili, että Brunon tekemä häiriö, vaikeuttaisi harjoitteluani Remun kanssa. Meillä oli kuitenkin tosi hyvät treenit Remun kanssa. Alun häsläämisen jälkeen Remu, toimi tosi kivasti ja teimme onnistuneita paikallaoloja ja seuraamispätkiä. Remukin näytti nauttivan saamastaan huomiosta, ja teki hyvillään töitä kanssani.

Bruno seuraa sivusta, kun Remu tokoilee

Edistymistä Remun kanssa on myös ihan arkitottelevaisuuden saralla. Remu on jo muutaman kerran yllättänyt minut täysin lenkillä, kun se on vapaana ollessaan, osannut kävellä tosi nätisti vierellä, ilman minun jatkuvaa hurpatustani. Olen alkanut ajatella, että Remu on koulutettu 5-vuotias aikuinen koira. Siltähän voi oikeasti alkaa vaatimaan asioita. Sen pitää tehdä haluamiani asioita, ilman, että siitä koko aika tulee namia! Koulutuskentällä sitä namia ei tule, jos tekee hommat "vähän sinnepäin..."! Ehkä tämän oivalluksen olisi voinut tehdä aiemminkin, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Brunon kanssa voin sitten olla jo viisaampi...

Pienempi makupalan natustelija ;)

Päivän koettelemusten jälkeen molemmat koiruudet lepäävät reporankana, varsinkin pienempi on ihan poikki. Remu tuli jo kysymään, että koskas iltaruoka tarjoillaan ;) Kohta siis karvakorvien iltaruoan aika, sitten iltapisut ja nukkumaan. Huomenna sitten luvassa jälleen yksinoloharjoitusta päivällä, ja illalla Remulle verijälkeä ja Brunolle autossa olemisen totuttelua osa 2. Brunokin pääsee katsastamaan uudet mestat ja saa ehkä uusia koirakavereitakin...

Lopuksi vielä kuvia sunnuntain eli eilisen pentutreffeistä bichon frise Lunan kanssa.