Sellainen koira kuin on emäntä!

Tänään vietän Remun kanssa viimeistä iltaa kahdestaan, ihan vain kahdestaan. Isännällä on työpaikan keilaus/saunailtamat ja huomenna perheemme saa vahvistusta yhdellä nelijalkaisella.

Viime päivinä olen miettinyt paljon sitä, mitä Remu mahtaa ajatella, kun taloon tulee toinen koira. Koirathan eivät luultavimmin kykene tuntemaan ikäviä tunteita kuten mustasukkaisuutta, kateutta tai vihaa, tai ainakaan samassa merkityksessä kuin ihminen. Olen tästäkin huolimatta kokenut velvollisuudekseni vakuutella Remulle, että rakastan sitä aina yhtä paljon, ja että mikään tai kukaan ei voi viedä Remun paikkaa sydämessäni! Rakkautta vain tulee pennun myötä lisää ja sydämeeni tulee uusi lokero pentua varten ;)

Kaksi onnellistä höppänää kesällä 2011

Ihan höppänähän minä olen, kun tällaisia mietin. Mutta on se vain niin, että uuden alku on myös samalla jonkin vanhan loppu. Sitä, mitä tulevaisuus kahden koiran omistajana tuo mukanaan, ei pysty ennustamaan. Toivotaan, että Remu saisi nauttia stressivapaasta elämästä, ja että pennusta kasvaisi minulle mukava harrastuskoira. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että kaikilla perheessämme, sekä kaksi- että nelijalkaisilla olisi hyvä olla yhdessä!

No mutta... menipä tämä nyt syvälliseksi! Jotta tunnelma ei aivan menisi melankoliseksi, niin voisin tähän ikäänkuin loppukevennykseksi vielä kertoa, miten Remun kanssa olemme edistyneet operaatiossa "Kevythäkki on kaverini".

Häkki on nyt useamman päivän ajan koristanut eteisaulaa työhuoneen oven edessä. Siinä ollessaan, se ei aiheuta Remulle enää päänvaivaa, ja sen ohi kulkeminen metrin päästä menee jo oikeen sujuvasti. Toissailtana siirsin häkin sohvan viereen ja se oli....VIRHE! Kyllä oli talossa semmoinen meteli, että se joka väittää, että noutajat eivät hauku, niin on kyllä väitteessään mennyt totaalisen metsään! Toisaalta ymmärrän kyllä koiraakin: siirrämme häkin aina Remun huomaamatta, koska liikkuva pelotus kauhistuttaisi sitä vieläkin enemmän. Mutta, mitähän itse tuumaisi, jos esimerkiksi olohuoneen nojatuoli, vaihtaisi itsestään paikkaa? Pelottavaa? Ehkä...

Häkki on kuitenkin palautettu nyt eteisaulaan "turvalliselle" alueelle, ja meidän on nyt tyytyminen tähän totuttamisen asteeseen. Remu ei tullut minun eikä mieheni perässä häkkiin, mutta ehkä jos pentu rohkaistuu menemään, niin isompikin menisi perässä. Otimme kuvia erään illan totuttamissessiosta, mutta kuvat ovat mieheni kännykässä. Laitan niitä sitten vaikka seuraavan kerran.

Tämänkin kirjoituksen ja kirjoitusta koskevien tapahtumien valossa on myönnettävä, että vanhassa uskomuksessa piilee totuuden siemen: sellainen koira kuin on emäntä. Höppänä emäntä, höppänä koira ;)


  

Tokon alkeiskurssi osa 1 ja häkkiin totuttautumista

Iltapäivä aloitettiin vauhdikkaalla metsä/peltolenkillä

Tässä valmistaudutaan jo vepen alkeiskurssiin ;)

Meillä alkoi tänään Remun kanssa positiiviseen vahvistamiseen ja koiraa aktivoiviin menetelmiin pohjautuva tokon alkeiskurssi. Kurssin aloitus oli heti kärkeen napakka ja ensimmäiseltä kerralta opin uudenlaisen tavan opettaa koiralle perusasentoon tulo. Remulla perusasentoon tulo ja perusasennonpaikka ovat vahvoja, mutta pentua ajatellen täytyy pitää menetelmä mielessä.

VAROITUS: Jos et ole kiinnostunut koirankoulutuksesta tai et jaksa lukea yksityiskohtaista selostusta koulutuskertamme kulusta, suosittelen rullaamaan alaspäin kohtaan, jossa lukee JATKUU TÄSTÄ ;)

Tätä on houkuttelu!

Ideana menetelmässä on saada koira hoksaamaan itse oikea perusasennon paikka. Se, että koira pääsee käyttämään aivojaan ja saa palkkaa siitä, kun itse keksii, mitä siltä odotetaan, tekee liikkeestä koiralle jatkossakin kivan. Tämä minulle uusi tapa opettaa perusasento, ei ole suoraan houkuttelua, koska koiran täytyy itse oivaltaa, mitä siltä odotetaan.

Aluksi asetutaan aidan tai seinän tms. viereen, seinä ohjaajan vasemmalla puolella, ja niin, että koira mahtuu juuri ja juuri seinän ja ohjaajan väliin. Koira on alussa ohjaajan takana, ja ohjaajalla on jotain koiralle todella mieluisaa herkkua vasemmassa kädessä, koiran kuonon korkeudella. Heti, kun koira tulee ohjaajan vasemmalle sivulle, perusasennon oikeaan paikkaan, koiraa kehutaan (tai naksautetaan) ja annetaan palkka. Siirrytään askel tai pari eteenpäin ja toistetaan. Koiran ei vielä tässä vaiheessa tarvitse istua. Siinä vaiheessa, kun koira melko heti tulee sivulle viereen seisomaan, ja se on alkanut hoksata, mitä siltä odotetaan, ei annetakaan makupalaa heti, vaan odotetaan, että koira istuu. Yleensä koiran turhautuminen, kun ei tulekaan palkkaa vaikka äsken tuli, saa sen istumaan. Istumisesta perusasennon oikeaan paikkaan sitten kehutaan ja annetaan palkka. Tätä kyllä kokeillaan pennun kanssa, kunhan nämä asiat tulevat työlistalle ;)

"Boring"

Remun kanssa otin muutaman harjoituksen metalliaidan vierellä, mutta koska Remua kiinnosti enemmän aidan juuressa ruohikossa olevat hajut ja metalliaidan äänetkin hieman saivat väistämään aitaa, niin siirryimme keskemmälle kenttää tekemään ihan tavan perusasentoon siirtymisiä eri kulmista. Ne menivät hienosti. Ohjaajan olisi vaan pitänyt älytä lopettaa kaksi toistoa aikaisemmin, sillä koirassa oli lopussa hieman kyllästymisen merkkejä. Remu ei kestä monia toistoja, vaikka vaihtelinkin koko ajan omaa sijoittumistani koiraan nähden ja lisäsin haastetta, mutta Remusta tuo sivulle  tulo taitaa olla jo ihan "peace of cake". Tämä pitää siis MUISTAA paremmin seuraavalla kerralla.

Toinen asia, jonka tänään kurssilla opin, oli "tassualustan" (tai mikä se nyt oli, kun en enää muista sen virallista nimeä) opettaminen koiralle. Tassualustan avulla voidaan opettaa koiralle esimerkiksi takaosan käyttöä.

Tassualustan opettamisessa käytettiin sheippaamista, eli poimitaan koiralta sen tarjoamia "oikeita" käytöksiä. Tassualusta oli paksusta sisustuslehdestä jeesusteipillä teipattu jämäkkä lauta. Ideana oli saada koira laittamaan etutassunsa alustan päälle. Kun koira ymmärtää pitää tassunsa alustalla, niin sitä voidaan lähteä kääntämään takaosakäännöksen (niinkuin ratsastusmaailmassa liikettä on tapana nimittää) omaisesti eli koiran etutassut polkevat paikallaan ja takajalat ottavat sivuaskelia alustan ympärillä. Tällä tavoin koira oppii käyttämään takaosaansa, ja näin myös perusasentoon tulot saadaan sujuviksi. Takaosan hyvää käyttöä tarvitaan muutenkin tokossa mm. asennon vaihdoksissa, liikkeestä pysähdyksissä, liikkeelle lähdöissä jne.

Tassualusta oli ihan uusi juttu minulle ja Remulle. Remu on pääosin houkuttelemalla opetettu koira, joten se ei hirveästi tarjoa toimintoja. Etenkin nyt kentällä se oli kotioloja passiivisempi. Tämä tietysi johtuu siitä, että kentällä se on tottunut siihen, että aina kerrotaan, mitä pitää tehdä. Otin siis makupaloja valmiiksi käteen ja naksun toiseen käteen. Remu ei itse älynnyt teipatulla lehdellä olevan mitään osaa harjoituksessa, joten osoitin namikädellä lehteä (ehkä vähän koskinkin) ja sanoin tassu. Remu yritti varmaan antaa minulle tassua, mutta hipaisikin vahingossa lehteä, joten "naks" ja palkka. Tätä toistettiin muutamia kertoja ja pian Remu alkoikin tajuta mistä hommassa oli kyse.

Päämaassa makuuasento

Oli ihana huomata, miten pienet herneet Remun pääkopassa kopsahtelivat kallon seinämiä vasten ;) Samanaikaisesti koiran häntä alkoi heilua viuhtoen sivulta toiselle ja naamalle tuli veijarimainen ilme. Ehkä sitä vähän ärsytti, kun ei aina tullutkaan makupalaa, vaikka miten hienoja juttuja (Remun mielestä) yritti. Remu mm. kävi makaamaa tassualustan päälle ja painoi vielä päänsäkin tiukasti alustaa vasten. Tällaista makuuasentoa olen yrittänyt kovasti opettaa sille paikkamakuuseen, mutta koska se on Remulle tuntunut olevan niin epämiellyttävä, niin luovuin siitä. Ilmeisesti Remu ajatteli, että tätähän sinä taas tietenkin haet...

Epähuomiossa palkkasin kerran maahanmenosta, ja sitähän koira sitten monta kertaa tarjosikin. Tämä oli kyllä puhtaasti ohjaajan moka! Pidettiin välillä pieni breikki, ja kun tultiin taas jatkamaan työskentelyä alustalle, niin poika täräytti heti etutassunsa alustalle. Naksautin ja palkkasin ja jäin odottamaan. Ja, kas kummaa, kohta toinenkin etutassu napotti nätisti alustalla toisen vieressä. Kotiläksyksi saimme viikon aikana harjoitella alustatemppu siihen kuntoon, että koira astuu etutassunsa alustalle heti sen nähtyään. Ensin pitää vielä askarrella alusta...


Treenin lopuksi teimme häiriöluoksetulon. Kouluttaja Irene asetteli neljä erittäin houkuttelevan näköistä lelua neliönmuotoisen alueen nurkkiin. Jätin koiran neliön toiselle puolelle, ja itse kävelin neliön läpi neliön toiselle puolelle ja kutsuin koiran luokse. Irene teki meille vielä lisähäiriötä kävelemällä edestakaisin neliön yhdellä sivulla.

Kuvan narupallo ei liity kertomukseen!

Tuodessani Remua lähtöpaikalle, Remu äännähti siihen malliin, että sitä kovasti kiinnosti maassa oleva pinkki solmupallolelu. Jätin kuitenkin Remun luottavaisena paikalleen ja kävelin leluneliön läpi noin 10 metrin päähän Remusta. Suoritimme oikein mallikelpoisen luoksetulon, jonka päätteeksi Remu palkkasi itse itsensä lähimmällä maahan laitetulla lelulla. Se siis tuli vauhdilla luokseni ja teki oikein mallikelpoisen perusasentoon tulon, törmäämättä vähääkään minuun. Siinä vaiheessa, kun aloin kehua vuolaasti sitä, ja ilmeisesti oman narupallon kaivaminen taskusta vei liian kauan Remun mielestä, niin Remppa päätti auttaa emäntää ja kävi hakemassa lähellä olevan erittäin houkuttelevan pehmolelupallohärpäkkeen palkakseen. No koira oli tyytyväinen, ja eihän se tehnyt mitään väärää! Pitänee kysyä Ireneltä, paljollako hän möisi lelun meille. ;)

JATKUU TÄSTÄ!

Kaiken kaikkiaan oikein antoisa aloitus kurssille ja heti huomenna sitten harjoittelemaan kotiläksyä: tassualustaa.

Kevythäkkiin totuttaminen aloitettiin lauantaina. Laitoimme häkin koottuna työhuoneeseen, josta näkyy olohuoneeseen, kun ovi on auki. Pikkuhiljaa häkkiä on hilattu lähemmäksi olohuonetta, aina sitä mukaa, kun Remu on alkanut rentoutua olohuoneessa häkin näkyessä. Tänään otin ison askeleen ja siirsin häkin eteisaulan puolelle melkein olohuoneeseen. Se oli Remusta kammottavaa. Eihän siinä auttanut muu kuin kömpiä itse häkkiin, kun Remu ei uskaltanut edes minun kanssani lähestyä häkkiä. Olin heti aluksi laittanut häkin suulle pari Remun lempilelua, joilla sitten leikitin Remua häkistä käsin. Siis luit ihan oikein: kömmin itse häkkiin sisälle (onneksi meillä on "koirankokoinen" koira!) ja koira oli häkin ulkopuolella. Mutta tällä tavoin sain Remun rentoutumaan häkin lähellä ja tajuamaan, että ehkä se ei olekaan ihan niin kammottava, kun emäntäkin selviää hengissä! Lopuksi leikimme vielä piilosta niin, että menin häkin kulmien taakse piiloon, niin että silmät jäivät piiloon ja Remu hivuttautui lähemmäs häkkiä, että sai katsekontaktin. Tämä oli mielestäni erittäin suuri edistysaskel Remulle, pieni askel koirakunnalle, sitäkin suurempi askel Remulle. Vielä ei päästy kosketusasteelle, siis niin että koira olisi uskaltanut koskea häkkiä, mutta kaikki aikanaan!

"Tollikka mutta NIIN IHANA!"

Tokounelmia...

Tänään kävin seuraamassa paikallisen koiraseuran järjestämiä tokokokeita. Remun kanssa aloitimme tokoharrastuksen käymällä ensin pentukurssin, tokon alkeiskurssin ja tokokurssin. Kurssien jälkeen tokoilumme on ollut säännöllisen epäsäännöllistä, tavoitteetonta haahuilua. Remu on innokas tekemään, mutta melko suurpiirteinen. Häiriöherkkyys on ollut suurin haasteemme. Paikallaolo epäilyttää minua eniten ja tämän päivän kokeen nähtyäni vieläkin enemmän. Alokasluokan paikalla olossa 5 koiran ryhmässä, vain yksi (kaverini koira) pysyi paikallaan, kun sen vieressä olevat koirat säntäilivät vuorollaan paikaltaan ja liikkeen loppu päättyi melkoiseen kaaokseen. Mietin vain, että mitähän siitäkin olisi tullut, jos Remu olisi ollut siinä rivissä. Paikallaolo täytyy siis saada pommin varmaksi ennenkuin uskallan koirani kanssa alokasluokkaan lähteä! En ole varma, onko tuo "pommin varmuus" edes mahdollista Remulle, raukka kun saa paniikin jo vappuserpentiinipommistakin;)

Kuitenkin tänään heräsi taas kytö, että ehkä jos kovasti tekisimme häiriötreeniä, niin voisimme osallistua oman yhdistyksen kokeisiin. Voitaisiin etukäteen käydä tutustumassa kenttään, jossa kyllä ollaan joskus Piritta Pärssisen viikonloppukurssilla oltukin. Niin ja sitten tietysti pitäisi harventaa palkkausta ja harjoitella superpalkkaa. Tuo palkkauksen satunnaistaminen ja palkkausajan pidentäminen ovat minulle jotenkin kovin vaikeita oppia. Sitä vaan sujuvasti syöttää koiralle nakkia ja kehuu suusanallisesti taukoamatta, kun koira tekee hyvin. Opittu tapa, josta on niin kovin vaikea oppia pois. Mutta jos sen nyt Remun kanssa opettelisi, niin sitten se tulisi jo itsestään pennun kanssa. Tässäkin asiassa Remu-parka joutuu olemaan "koekaniinina".

Tokojuttuja harjoitellaan joka aamu ja ilta vähintäänkin ruokakupilla. Maanantaina meillä alkaa Koirakoulu Vihmerän  Irene Turusen vetämä tokon alkeiskurssi. Olen tutustunut Ireneen koirajutuissa. Hänen koulutusfilosofiansa perustuu koiran positiiviseen vahvistamiseen sekä koiran aktiiviseen rooliin koulutustilanteissa. Tokon alkeet meillä on Remun kanssa varmasti ihan hanskassa, mutta kurssille mennään oppimaan uusia menetelmiä asioiden opettamiseen. Ehkä siellä oppii myös jotain uutta koirasta ja itsestä koiran ohjaajana.

Alku aina hankalaa

Tänään tuli odotettu postipaketti Peten Koiratarvikkeelta. Tilasin pennulle kevythäkin, Remulle uudet valjaat ja pannan sekä joustavan hihnan ja normaalin kangashihnan. Remu on siinä mielessä metka koira, että se elää ikuista pennun "hui kauhistus"-vaihetta. Kaikki uusi, joka ovesta tuodaan sisälle, kauhistuttaa sitä aluksi. Sillä ei ole väliä, onko uusi asia huonekalu, uusi hihna tai vaikka emännän uudet vaelluskengät. Tämän asian hyvin tiedostaneena, otin ensin totuteltavaksi uudet valjaat.

Laitoin valjaat ensin lattialle ja kehuin Remua, kun se meni haistamaan niitä. Jatkoin kehumista, kun Remu rohkeni viipyä pidempään valjaiden lähellä. Jossakin vaiheessa kaivoin rasiallisen ohuen ohuita savukinkkuja (isännän voileipäkinkut). Kohotin valjaita ylöspäin ja houkuttelin kinkulla Remua työntämään päänsä valjaiden pääaukosta läpi. Noin 15 minuuttia meni siihen, että sain valjaat koiran ylle suostuttelemalla. Remu oli lopulta jokseenkin tyytyväinen uusiin valjaisiinsa.

Uusien valjaiden (melkein) onnellinen omistaja ;)

Iltapisulle Remu saa uuden pannan kaulaansa. Toivon, että se ei huomaa pelätä, kun uusi panta on samanlainen kuin entinen, mutta erivärinen. Ajattelin sujauttaa uuden pannan ihan muina miehinä sen kaulaan, niin se ei ehdi kauhistella ;) Kevythäkkiä en vielä tänään ota esille. Antaa kaverin ensin palautua näistä muutoksista.

Piinaavaa odotusta

Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä aviomieheni ja itseni lisäksi 5-vuotias kultainennoutajauros Remu alias Salumin's Ice-Breaker. Remu on erittäin persoonallinen ja hellyttävä kotikoira, joka on joutunut ensimmäisenä koiranani olemaan harjoituskappaleena, mitä tulee koiran kouluttamiseen.

Kotona kyllä osataan relata...

Remun kanssa on touhuttu monenlaista, ja kokeiltu jos jonkinmoista lajia, mutta viiden vuoden kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että kisakoiraa (tai ainakaan hyvää sellaista) en Rempasta tule todennäköisesti koskaan saamaan. Remulla ei vain yksinkertaisesti ole tarvittavaa hermorakennetta ja stressinsietokykyä, jotka hyvältä harrastus- ja kisakoiralta vaaditaan. Varmasti osa koiran "puutteista" on myös ohjaajan aikaan saamia tai ohjaajasta kiinni. Mutta kaikesta huolimatta tulen Rempan kanssa jatkamaan harrastelua ihan vain omaksi iloksemme, hauskaa meillä ainakin on tai ainakin kentän laidalla olevilla, jos ei meillä juuri sillä hetkellä... ;)

Remun ansiosta innostuin koiraharrastuksista. Toiveeni päästä myös jossakin lajissa kisakentälle asti sai minut pohtimaan toisen koiran hankintaa. Remun pentueen etsinnässä viisi vuotta sitten painoivat vaakakupissa eniten Pevisa tutkimusten tulokset ja ehkä vieläkin enemmän kasvattajan asuinpaikkakunta ja pentujen luovutuksen ajankohta. Kaksi viimeksi mainitsemaani eivät mielestäni ole nykyään enää kovin hyviä perusteita kasvattajan ja pentueen valintaan. Toki viisi vuotta sitten lähtökohdat koiran hankinnalle olivat myös erilaiset. Meille riitti fyysisesti terve, aktiivinen, ulkoilua rakastava ja hyväluonteinen kotikoira, jonka kanssa voisi jotain harrastella, jos sattuisimme sellaisesta innostumaan. Silloin en ymmärtänyt, että näyttö- tai käyttötulokset pentujen sukutaulussa saattaisivat olla ihan hyväksi myös kotikoiralle. Ajatus toisesta koirasta sai muhia muutaman vuoden ajan. Sinä aikana tuli mietittyä myös muita rotuvaihtoehtoja, mutta joku tuossa kultaisessa viehättää... kultaisten viemää tässä kai sitten ollaan, kun äitienpäiväviikonloppuna lauantaina 12.5. käymme hakemassa toisen kultaisemme!

Tällä kertaa käytin aikaa ja puhelinlaskua oikean kasvattajan ja pentueen löytämiseen. Tärkeimmät kriteerit pentueen valinnassa oli sukulaisten terveystulokset, sekä tilastoissa näkyvät että kasvattajien kertomat, emän ja uroksen sekä heidän sukutauluissaan olevat käyttötulokset sekä mielestäni vastuuntuntoinen ja rehellinen kasvattaja. Kriteerit täyttäviä, kiinnostavia pentueita tai suunnitteilla olevia pentueita löytyi useita, joten yhteydenotto kasvattajaan oli ratkaisevassa roolissa. Kun puhelimessa kaikki kuulosti hyvältä, niin vierailu kasvattajan ja koirien luona oli viimeinen niitti valinnallemme. Meille tulee pentu Oulun läheltä Muhoksesta Ruokorapseen kennelistä! 

Vielä reilu viikko odotusta jäljellä. Kaikki alkaa olla valmiina pennun tuloa varten. Tärkeimmät hankinnat on pennulle tehty: ruokakuppi, makuualusta, panta, hihna, kevythäkki. Leluja ja puruluita ym. meillä on ennestään jo pilvin pimein. Itselle olen järjestänyt ensimmäisen viikon pennun kanssa töistä vapaaksi. Suunnitelmia on myös tehty koirien tutustuttamiseen sekä arkeen totuttautumiseen kahden koiran kanssa. Yllätyksiä varmasti tulee, kun eihän sitä tiedä, minkälainen riiviö sieltä on tulossa.

Mieheni tuossa vieressä kauhistelee tekstin määrää ja neuvoo minua kirjoittamaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Jostain syystä vaan tekstiä syntyy ja asia ei tunnu selviävän ilman riittäviä taustatietoja... ilmeisesti sukuvika! Mutta tämä nyt kuitenkin tällä erää ja jatkoa seuraa.

Täällä jo kovasti odotetaan!