Onnellisuus hurmiossa kirjoitettua

Nyt on kyllä ihan pakko istahtaa aamukahvin kera koneen äärelle ja tilittää tuntojaan tänne blogiin. Tommi taisi saada jo yliannostuksen eilen illalla koirahommistani...

Bruno mökillä juhannuksena

Alkukesä minulla meni hyvin pitkälti Brunon tarpeita ajatellen, ja menot suunniteltiin pitkälti pennun ympäristösosiaalistamista silmällä pitäen. Toki tätä jatketaan edelleen, mutta nyt ollaan Brunon kanssa alettu harjoitella myös koulutuksellisia asioita kuten istumista, maahanmenoa, seisomista, paikalla pysymistä, luoksetuloa, vierellä kulkemista, katsekontaktia, kosketuskeppiä, noutoa... 

Jakokosken kesähiihdoissa 30.6.2012

Noutoharjoituksia Tammisaaressa

Malttamista

Juurakon nouto merestä

Eilen vein Brunon näyttelytreeneihin ensimmäistä kertaa. Treenit pidettiin Joensuussa raviradan parkkipaikalla. Kotona olimme harjoitelleet näyttelyseisomista muutamia kertoja. Bruno oli kuin luotu näyttelykehään. Se ei pahemmin piitannut muista koirista, vaikka paikalla oli kaksi pentuakin ja erittäin äänekäs chihu. Brunoa ei myöskään haitannut vieraan ihmisen kosketus tai säkäkorkeuden mittaus. Ympyrässäkin se juoksi kuin vanha tekijä, ei vetänyt hihnasta, riehaantunut toisista koirakoista tai haistellut maata. Jalkojen asettelu seisomisessa vaatii vielä harjoitusta niin koiralta kuin erityisesti ohjaajalta. Aina, kun sain yhden koiven hyvin, niin viereinen jo siirtyi paikoiltaan ;) Vähän vielä harjoitellaan seisomista, ja sitten voisikin ilmottautua mätsäreihin (=harjoitusnäyttely).

"Kyllä se on kone!!!"

Remun kanssa näyttelyitä ei tarvitse enää miettiä, sillä se on kastroitu. Muista kuin terveydellisistä syistä kastroidut koirat eivät kelpaa näyttelykehään. Remu pääsi kuitenkin näyttelytreenin lopuksi haistelemaan autosta raviradan ilmaa ja tekemään paikallaoloharjoitusta. Remu oli yllättävän rauhallinen heti autosta päästyään eikä yhtään "höyrynnyt" tai tempoillut hihnassa edes alussa, niin kuin sillä on yleensä tapana ollut uuteen paikkaan päästessään. Muutaman kontaktiharjoituksen jälkeen päästiin siis suoraan tekemään paikallaoloa, jotka sujuivat tosi rauhallisesti eikä ympärillä hyörivät ihmiset ja koirat haitanneet yhtään.

Remu mökillä juhannuksena

Näyttelyharjoituksista ajelimme koiruuksien kanssa suoraan oman kylän koiratreeneihin. Siellä olisi sitten Remun vuoro. Ohjelmassa oli rallytokoa. Aluksi lämmittelimme seuraamisharjoituksella, jossa tarkoituksena oli harjoitella rallytokossa tarvittavia käännöksiä. Remu seurasi hienosti, pientä haahuilua välillä, mutta seuraamisaikakin oli sille huomattavan pitkä. Lisäksi teimme eteenlähetysharjoitusta, joka meni meiltä tosi upeasti, ja Remu oli silminnähden intopinkeenä! Toisten ollessa vuorossa eteenlähetyksessä, harjoittelimme jälleen tokon paikallaoloa. Saimme todella hyvää häiriöharjoitusta, kun ympärillä hyöri koirakoita ja edessä tehtiin vauhdikkaita eteenlähetyksiä ja palkattiin innostavasti. Remu pysyi rauhallisena maassa, seurasi kyllä myös ympäristön tapahtumia, mutta ei "ottanut niistä kierroksia" ja muuttunut levottomaksi. Rallytokoradat (kaksi rataa) Remu teki hyvällä sykkeellä ja iloisesti.

Remu hymyilee ;)

Aivan mieletöntä edistymistä on vuoden aikana tapahtunut meille Remun kanssa. Remu työskentelee todella motivoituneesti ja MINUN kanssa, ei höyryä toisten koirien luokse, kyttäile muiden tekemisiä tai nuuski maata. Suurin osa treenistä tehtiin lisäksi ilman hihnaa! ;) Tämä on sanoin kuvaamaton tunne. Vuosia olen tehnyt työtä tuon koiruuden kanssa, samoja asioita tahkottu ja monet itkutkin itkenyt, kun yhteistä kieltä ei ole Remun kanssa löytynyt. Nyt sitten palaset alkavat loksahdella kohdalleen... olen oppinut ymmärtämään Remua, osaan ennakoida sille haasteellisia tilanteita ja motivoida sekä palkita sitä oikein. Remukin selvästi nauttii yhdessä tekemisestä, mikä onkin sitten paras palkka minulle :) On se vaan sitten niiiiin hienoo, etten muuta sano!

Noutotreeniä pellolla

Remu sai huilata hetken puun juurella, kun Bruno pääsi myös ensimmäistä kertaa rallytokoradalle. Onhan se tämä nuorempikin sankari niin huippu! Bruno tulla jollotteli nätisti sivullani lähes koko ajan minuun katsoen ja suoritti kaikki tehtävät, avustettuna ja makupalalla houkuttelemalla. Aivan mieletön miellyttämisenhalu koiralla! Tämä on minulle aivan uutta... Remun kanssa homma on mennyt vähän toisella tavalla... Todennäköisesti Brunon kanssa ei tarvitse viittä vuotta tahkota, ennenkuin sitä uskaltaa pitää tokokentällä irti, ellei hihnan toinen pää (siis allekirjoittanut) onnistu möhlimään ihan todenteolla kouluttamisen kanssa. Hope not!

"Ai mitä sä sanoit?"

Brunon mentyä autoon huilimaan, pääsi Remu vielä lopuksi mieli puuhaansa, agilityhommiin. Tehtiin kolmen hyppyesteen eteenlähetystä, joka meni tosi upeasti. Tähän yhdistettiin vielä loivassa kaaressa olevat kaksi hyppyestettä ja tämäkin pätkä meni Remulle tyypilliseen tapaan vauhdikkaasti ja lennokkaasti. Remun kanssa agilityssä ohjaukset pitää olla tarkoin mietittynä ja harjoiteltuna, sillä vauhtia tällä koiruudella on niin, että siinä ei ehdi kissaa sanoa, kun koira on jo vilahtanut ohi! Mutta ohjaajakin oli tällä kertaa kartalla, ja juuri ja juuri vauhdissa mukana. Perille päästiin onnistuneesti ja kaikki esteet tuli matkalla ylitettyä. Remu sai ansaitusti mussuttaa Whiskassin tonnikalahyytelöä.

"Koska taas treenataan?"

Minulla on niin hyvä mieli, että eihän tässä auta muu... kuin lähteä illalla taas tokoilemaan! ;) Tämähän taitaa olla pahasti riippuvuutta aiheuttavaa tämä koiran kouluttaminen ja koirien kanssa touhuaminen...

Kesälomapuuhia

Paljon on taas aikaa vierähtänyt, kun viimeksi olen ehtinyt kuulumisiamme päivittää. Paljon olisikin kerrottavaa, joten ehkä juuri siksi kynnys blogikirjoittamiseen on kasvanut suuren suureksi. Yritän nyt kuitenkin tiivistäen kertoa parhaimmat palat kuluneista viikoista ja näyttää parhaimmat palat kuvina....

Juhannusta edeltävällä viikolla pääsimme tapaamaan Brunon isää Jänkää sekä hänen perhettään. He olivat viettämässä juhannusta täällä Pohjois-Karjalassa ja treffasimme Jänkän synnyinkodissa, jossa saimme samalla nähdä myös Jänkän äitiä (=Brunon mummia) Vappua. Tässä muutamia Jänkän emännän ottamia edustuskuvia sankareistamme: 

Ruokorapseen Bruno Mars, 14vko:n ikäisenä

Bruno, 12 kg säkä 42 cm

Perhepotretti: Vappu (vas.), Jänkä (oik.) ja Bruno

"Mistä on pieni kultainen tehty?"

Juhannuksen vietimme Kuvansissa lapsuusmaisemissamme. Aattoa otimme vastaan Tommin siskon perheen luona Katisenlahdessa. Juhannuspäivänä suuntasimme vanhempieni mökille Osmajärvelle. Koirat olivat arvatenkin riemuissaan, kun pääsivät järveen läträämään. Tässä muutama kuva juhannuksen vietostamme:

Brunon kanssa tarkastamme kokkoa ennen sytyttämistä

Mamman sylistä on turvallista seurata kokkoa

Osmajärvelle saavuttuamme koirat kävivät vain nopsaan tervehtimässä isäntäväen ja painuivat suoraa päätä järveen. Ilma oli sanalla sanoen vilpoisa, mutta se ei tuntunut koiruuksien uimaintoon vaikuttavan. Aikansa pulikoituaan Remu esitteli Brunolle järven jälkeen toiseksi parhaimman paikan mökillä: grillikatoksen. Siellä Mauri-"ukki" loihtii maukkaita grilliherkkuja, eikä hänellä koskaan ole niin kiire, ettei ehtisi hieman rapsuttamaan... ja taitaa sieltä aina toisinaan sellaisia "hups, nyt tippui" maistiaisiakin nelijalkaisille livahtaa ;)

Uimassa rinta rinnan

Grillikatoksessa Remu tietää, kuinka saa parhaimmat herkut!

Bruno katselee kiveltä järvelle, olisiko kaveri kenties pulikoimassa?

Mökiltä suuntasimme vanhempieni luokse Kuvansiin, jossa Tommi ja isi touhusivat eteisremontin kimpussa. Minä puolestani puuhastelin koirien kanssa ja tutustutin Brunoa taajama-alueen ihmeellisyyksiin kuten nurmenleikkuriin. Myös Remu sai osakseen uusia kokemuksia. Remu pääsi suihkuun suihkukaappiin. Kaikki, jotka Remun tietävät ja tuntevat, ymmärtävät kyllä, miten isosta asiasta oli kyse. Mutta enpä olisi itsekään uskonut, että Remu astelisi kiltisti kaappiin, kun pyysin!!! ;)

Pieni askel ihmiskunnalle.... suuri askel meille ;)

Kun juhannusreissulta pääsimme kotiin, olikin aikaa puuhastella kotikonnuilla. Oman asuinalueemme kehittämisyhdistyksen voimin olemme rakennuttaneet yhdessä kyläläisten kanssa elämyspolun sekä laavun, jotka sijaitsevat ihan lähellä meidän kotia. Yhtenä iltana olimme koirien kanssa mukana laavun rakennuksen viimeistelyssä ja ympäristön siivoustalkoissa. Talkoissa oli myös yhdistyksemme puheenjohtaja koiransa Hipun kanssa.

Ensimmäiset tulet laavussa. Remusta laavussa on kammottavaa!

Koirat Remu, Bruno ja Hippu (takana) saivat temmeltää vapaana

Laavu valmistumassa

Täällä Pohjois-Karjalassa saamme nauttia talvisista urheilulajeista myös kesäkuussa nimittäin "Jakokosken kesähiihdot" -tapahtumassa. Osallistuimme tapahtumaan Brunon kanssa, ilman suksia tosin. Olihan se huikaiseva kokemus talsia lumessa ja nähdä hiihtäjien suhahtavan pyöräilyshortseissa ohi, kun lämpötila ylittää +20 astetta ja kalenteri näyttää kesäkuun loppua.

Bruno on syntynyt maaliskuussa, ja näin ollen kerkesi jo pikkupentuna pyöriä lumessa. Mutta kyllä koirakin näytti olevan ihmeissään ja innostunut, kun pääsi lumeen telmimään. Tapahtumassa tarjoutui myös oiva tilaisuus totuttaa Brunoa ihmisjoukkoon, hiihtäjiin sekä erilaisiin ääniin kuten yleisön taputuksiin, kuulutuksiin ja starttipistooliin.

"Kuulinko pistoolin pamahtavan?"

Kuumalla ilmalla nesteytys on tärkeää!

Bruno kesäkuussa Jakokoskella

Brunosta oli hauskinta kaivaa koloja lumihankeen

Tässäpä kuulumisiamme kesäkuulta. Lomamme jatkui vielä kotimaanmatkailun merkeissä Brunon kanssa, mutta siitä kerron sitten seuraavan kerran.

Itikoiden ruokintaa Uilossa

Remun kanssa osallistuimme mejän alkeiskurssille, joka päättyi muutama viikko sitten. Viime viikon torstaina 14.6.2012 päätin kokeilla jäljen tekoa ihan omin päin Tommin avustamana. Brunon isän Jänkän omistajan innoittamana teimme myös Brunolle pienen jäljen.

"Jos metsään haluat mennä nyt...."

Pahaa aavistamatta menimme metsään alkuillasta ilman hyönteiskarkotteita. Siinä sitä sitten sählättiin veripurkin ja verisen sienen kanssa, samalla itikoita epätoivoisesti huiskien. Kävi muutaman kerran mielessä, että kaikkeen sitä noiden koirien kanssa joutuu....

Teimme Remulle 600 metrin pituisen alokasluokan muotoisen jäljen kahdella kulmalla. Haastetta jäljestäjälle tuli vahingossa lisää, kun jälki kulki metrin etäisyydeltä teerin pesästä. Lintu oli hautomassa pesässä munia, kun viiletimme ohi sienen kanssa, ja kyllä meinasi löysät mennä housuun, kun se yllättäen lennähti pöpeliköstä lentoon. Remulla reaktio oli aika lailla samanlainen....

Tällainen ylläri löytyi Remun jäljen varrelta

Brunolle teimme suoran noin 30 metrin jäljen alku-ja loppumakauksella. Molemmilla koirilla odotti jäljen päässä ihka oikea hirvensorkka, jonka kävimme samana iltana noutamassa koirakaveriltani. Annoimme jälkien vanheta joitakin tunteja ennenkuin menimme paikalle uudelleen koirat mukanamme.

Remu sai olla ensimmäisenä vuorossa, Brunon jäädessä vielä konttiin jännittämään, mitä tuleman piti. Remu tutki alkumakauksen tarkasti ja lähti sitten reippaasti jäljelle. Remu eteneni hienosti ensimmäiselle kulmalle, jossa makauksen jälkeen lähti haahuilemaan hieman jäljeltä sivuun. Aikansa haisteltuaan Remu palasi takaisin makaukselle ja sai sitten hajun jäljelle oikeaan suuntaan.

Remu tutkii alkumakauksen tarkkaan

Ja sitten olikin yllärin vuoro! Teeri oli jälleen pesässään ja lehahti lentoon vasta meidän ollessa kohdalla. Remu säikähti siinä määrin, että sen anaalirauhaset räjähtivät jättäen "ikävähkön" hajujäljen teerin pesän tuntumaan. Liekkohän lintu enää palannut pesälleen... 

Säikähdyksestä selvittyään Remu jatkoi hienosti jäljestystä. Muutama kymmenen metriä meni haahuillessa, mutta se menköön järkytyksen piikkiin. Sitten mentiin kuitenkin jo alun malliin, tarkasti jälkeä seuraten, kuitenkin enemmän myös ilmavainuisesti.

Liinan päästä seuraan Remun tarkkaa työskentelyä

Toinen kulma meni hienosti ja sorkalle päästiin pienen mutkan kautta. Tommi oli sorkkaa makaukselle viedessään jättänyt sorkan muovipussin lähelle sorkkaa, näköetäisyydelle. Pussin nähdessään ja haistaessaan Remu suunnisti muovipussin luokse ohi sorkan. Pussilta kuitenkin palattiin sorkalle. Loppu hyvin kaikki hyvin. Olin koiran suoritukseen varsin tyytyväinen ja Remukin vaikutti väsyneen onnelliselta.

Bruno keräsi voimia autossa ja pääsi seuraavaksi kokeilemaan nenätyöskentelyä. Tommin viedessä sorkkaa Brunon jäljen päähän vastaan oli jolkotellut kettu. Ilmeisesti sekin oli käynyt tarkistamassa, että onko jäljen päässä jotain syötäväksi kelpaava. Aikamoinen "villi pohjola" tai paremminkin "villi itä" tuntuu tämä meidän asuinpaikkamme olevan ;)

Bruno tutki todella tarkasti alkumakauksen haistellen, kaivaen ja maistellenkin. Se olisi varmaan jäänyt siihen makustelemaan koko illaksi, ellen olisi ohjannut sitä varovaisesti jäljen alkuun. Onneksi olimme merkinneet tarkasti kohdan, josta jälki kulki.

Bruno makustelee alkumakausta

Hieman jännittyneenä, mutta enemmän uteliaana Bruno tutkii makausta

Makaus tutkitaan perusteellisesti!

Bruno lähti ohjauksestani hienosti seuraamaan jälkeä tarkasti maavainuisesti. Alku mentiin todella hitaasti ja ehdimme jo Tommin kanssa huolestua, että tulikohan jäljestä liian pitkä. Mutta Brunon päästyä jyvälle etenemisvauhti kasvoi ihan mukavaksi jäljestysvauhdiksi, ja olimmekin loppumakauksella nopeammin kuin arvasimmekaan.

Alku mennään varovaisesti

Tarkasti maavainuisesti jälkeä seuraten

Loppua kohti jäljestysvauhti lisääntyi tarkkuuden kuitenkaan kärsimättä

Bruno eteni hienosti loppumakaukselle, jossa odottikin hirvensorkka. Bruno tutki ensin sorkkaa, ja alkoi sitten nykertää sorkan luista päätä etuhampaillaan. Mejä kokeissa sorkan syöminen katsotaan virheeksi, mutta näin ensimmäisellä verijäljellä ei se minusta niinkään virhe ole. Pääasia, että sorkka kiinnosti ipanaa.

"Joko minäkin saan raakaruokaa?

Palkinnoksi hienosta suorituksesta Bruno sai kehujen ja rapsutusten lisäksi lihahyytelöä. Ensimmäinen verijälki sujui todella mallikkaasti ja antaa aihetta odottaa tältä pennulta vielä vaikka mitä, kunhan kasvaa. Bruno oli hyvin kiinnostunut jäljestä ja kokemus oli myös sille varmasti erittäin myönteinen.

Brunolle isot kehut, rapsut ja lihahyytelöä palkaksi hienosti tehdystä työstä

Onnistunut ilta siis kaiken kaikkiaan, itikoistakin huolimatta. Emäntä on myös erittäin tyytyväinen ja onnellinen molemmista koiristaan, ihania otuksia! Minun pojat. ;)

Tokoa sateessa ja vepeä veneessä

Eilinen tiistai 12.6. oli Remulla tehokas päivä, mitä harrastamiseen tulee. Aamupäivällä olimme tokotreeneissä ja illalla oli vepen alkeiskurssin ensimmäinen kerta veden äärellä.

Näin onnistuu metallikapulan pito

Olemme Remun kanssa päässeet tokotreeniryhmään, jossa harjoittelukavereina on koirakoita alokasluokasta voittajaluokkaan treenaaviin. Ryhmätreeneissä pääsee harjoittelemaan eri paikoissa ja erilaisissa häiriöissä, sekä saa kokeneemmilta hyviä vinkkejä ja näkee myös, miten ylempien luokkien liikkeitä kannattaa alkaa harjoittelemaan. Jokainen suunnittelee oman treeninsä itse, mutta apuja ja neuvoja voi tarvittaessa kysyä toisilta. Jokainen koirakko harjoitttelee vuorollaan, mikä mahdollistaa palautteen antamisen ja saamisen kanssatokoilijoilta.

Omat tavoitteeni eiliselle olivat:

• paikallaolon harjoittelu
• satunnaispalkkauksen opettelu seuraamisen yhteydessä, niin että joku muu käyttää naksua
• liikkeestä seisominen kokonaisena liikkeenä ----- superpalkka 

Paikallaoloa rivissä

Paikallaolon tein noin 7 metrin matkalla. Alku meni hyvin ja koira pysyi paikallaan rauhallisena, mutta sitten se terhakoitui katsoen lähellä olevaa tietä ja alkoi haukkua. Kielsin Remua, ja kun se ei hiljentynyt, palasin koiran luo mitään sanomatta, ja otin Remun hihnalla mukaani. Tiellä meni kaksi sateenvarjollista pyöräilijää, siinä syy haukumiseen.

Sateenvarjo on Remulle aina ollut ihmetys. Remu alkaa haukkumaan jo kuullessaan sateenvarjon aukeavan toisessa huoneessa tai nähdessään sateenvarjon televisiossa. Sateenvarjoon totuttaminen unohtui Remun ollessa pentu, koska ainahan koiran kanssa tulee liikuttua sadettapitävissä vaatteissa. Totuttamista olen tehnyt sen ollessa jo aikuinen, mutta edelleen yllättäen näkökenttään tuleva varjo, joka on tietysti vielä erivärinen kuin kotona olevat, saa Remun mielen järkkymään.

Toinen yritys paikallaoloon meni ihan hyvin. Paikallaolo aika oli pidempi, 4minuuttia. Kävin aina välillä palkkaamassa ja vaihtelin palkkausaikaa ja välimatkaa. Ei mennyt enää sateenvarjojakaan... ;)

Yksi syy siihen, miksi olemme jääneet Remun kanssa polkemaan paikoilleen tokossa, on minun palkkaustekniikkani. Minä palkkaan aina tasaisin väliajoin. Palkkausta pitäisi satunnaistaa, koska koira jo osaa useimmat asiat ja tekniikat, joita harjoittelemme. Seuraamisessa minun pitäisi harjoitella myös omaa liikkumista käännöksissä niin, että ulkojalka lähtisi ensimmäisenä kääntymään antaen samalla koiralle vinkin tulevasta käännöksestä. Lisäksi liikkeen aloituksessa annan käskyn, ja lähden jo samanaikaisesti liikkumaan. Ensin pitäisi antaa käsky, ja lähteä sitten vasta liikkeelle, no niinpä tietysti. Näitä virheitä ei yksin treenatessa huomaa tai tajua...

Liikkeestä seisomisessa Remu oli hiipinyt useita askelia perässäni ja pysähtynyt vasta, kun vilkaisin taaksepäin. Tämän yleisöni kertoi sitten, kun olin jo ehtinyt kehua koiran ja vapauttaa ruualle. Harmi sinänsä, että Remu sai nyt superpalkan "vähän sinnepäin" suorituksella. Mutta ensi kerralla pitää olla tarkempi ja varmistaa suoritus ennenkuin vapauttaa koiran.

Tänä iltana olisi mahdollisuus päästä petraamaan eilistä treeniä, kun ryhmämme kokoontuu raviradan parkkipaikalla. Katsotaan, jaksetaanko lähteä...

Tutustumista vepeköyteen pihassa

Tokotreenin jäljiltä kuivateltiin kastuneita vaatteita ja turkkeja. Illalla olivat vuorossa vepetreenit. Vepetreeneissä harjoittelimme:

• vientiä maalla
• kumiveneeseen hyppäämistä 
• veneessä rauhallisena olemista, veneen ollessa vesillä
• veneestä veteen hyppäämistä ja uimista rantaan

Vienti meni erinomaisesti, kuten kuivaharjoittelukerrallakin. Veneeseen hyppäämiseen tarvittiin paljon houkuttelua ja kannustusta sekä pari kertaa avustamista takajaloista nostamalla. Muutaman avustetun kerran jälkeen Remu hyppäsi itse reippaasti veneeseen ja sieltä pois. Veneajelu oli aluksi Remusta jännää, mutta Remu totesi sen olevan lopulta ihan mukavaa, kun tarjoilu pelasi ja koko ajan tuli nakkia ;)

Veneestä veteen hyppääminen osoittautuikin sitten todella haasteelliseksi tehtäväksi. Remu tippui pentuna laiturilta, enkä ole saanut sitä koskaan hyppäämään laiturilta veteen. Kolme vuotta sitten vepen tutustumispäivässä Remu hyppäsi kumiveneestä veteen älyämättä, että alla on vettä, ja meni ihan umpskuppeluksiin. Toisella yrittämällä silloin Remu laskeutui varovaisemmin veneen reunaa myöten, mutta uskalsi kuitenkin hypätä veneestä ikävästä kokemuksesta huolimatta.

Mieluiten Remu menee uimaan rannasta kahlaten

Tällä kertaa sain huhuilla ja innostaa rannasta, heitellä kiviä houkuttimeksi veteen ja kävellä pois näkyvistä, mutta Remu ei vain uskaltanut hypätä. Kouluttaja keksi, että annetaan koiran ensin uida ja kastella itsensä. Remu nouti kerran damin vedestä, ja sitten yritimme veneestä hyppyä uudelleen. Tällä kertaa heitin damin veteen itseni ja veneen puoliväliin. Remu vinkui ja yrkyili veneeen laidalla aikansa, kunnes lopulta uskaltautui hypätä veteen. Olisipa ollut kamera tallentamassa Remun tyytyväistä ilmettä sen hypätessä veneestä: "Minä uskalsin!!!" Yleisöä sentään oli, kun kaikki muut kurssilaiset olivat saaneet tehtävänsä jo tehtyä ja tulleet rannalle seuraamaan jännitysnäytelmää. Rannalle oli kasaantunut myös seuraavan ryhmän osallistujia odottamaan oman treeninsä alkua :)

Otettiin vielä toinen kerta. Pienen arpomisen jälkeen, Remu toisti veneestä hypyn ja nouti vielä daminkin matkalla minulle, kaikkensa antaneena. Kehut ja herkut olivat urotyön ja itsensä voittamisen kokoiset. 

Remu damia noutamassa

Taistelu harrastuskoiran tittelistä on alkanut!

Remu 5-v

Ensimmäinen kultaiseni, 5-vuotias Remu, on joutunut olemaan koiraharrastukseni "koekappaleena". Koiran kanssa harrastamisesta innostuneena aloittelevana koiran ohjaajana luin kaikki mahdolliset oopukset, joukossa sekä hyviä, että ei niin hyviä, ja kahlasin koirani kanssa läpi monenlaisissa koulutuksissa. Koulutuksissa tapasin monenlaisia kouluttajia, joilla oli sekä hyviä, että näin jälkikäteen ajateltuna, ei niin hyviä neuvoja. Siihen aikaan pidin kaikkia kouluttajia täysin "koiranoppineina" ja lukemieni kirjojen oppeja ehdottomana faktana. Niinpä siinä sitten Remun kanssa hypeltiin koulutusfilosofiasta toiseen, ja kokeiltiin kaikenmaailman kouluttajien elämääkin suurempia vinkkejä!

Varmempi hermoinen ja tasaisempi koira ei olisi ehkä tuollaisesta poukkoilusta hätkähtänyt, mutta Remu herkkänä koirana on mennyt moisesta epävarmuudesta ihan sekaisin. Ymmärrän tämän nyt, kun olen kantapään kautta oppinut kyseenalaistamaan koirakirjojen sisältöä, ja itse kouluttajana toimineena huomannut, että meitä kouluttajiakin on moneen junaan. Oppia ikä kaikki.

Epäonnistumisia kouluskentillä on tullut tämän viiden vuoden aikana Remun kanssa ehkä suhteellisesti enemmän kuin onnistumisia. Tämä johtuu hyvin pitkälle varmasti kouluttajan/ohjaajan osaamattomuudesta. Nyt kuitenkin tuntuu, että kelkka alkaa kääntyä.... onnistumisia on alkanut sadella niin tokossa, mejässä, vepessä kuin ihan arkitottelevaisuudessakin. Viiden vuoden tahkoamisen ja suossa rypemisen jälkeen nämä yhdessä onnistumiset tuntuvat kyllä vieläkin mahtavemmilta. En osaa sanoa, johtuuko tämä hieman yllättäväkin käänne koiran viisastumisesta vai ohjaajan. Ehkä hitusen molemmista... ;)

Osallistuin Remun kanssa mejän (= metsästäjän verijälki) alkeiskurssille, jonka päätös kerta oli viime viikon keskiviikkona. Viimeisen kerran kunniaksi kouluttajat olivat tehneet n. 300 metrin avoimen luokan jäljet (2 kulmaa) jokaiselle valmiiksi, ja jäljestystä oli arvioimassa ihan oikea mejä tuomari. Remu sai työstään seuraavanlaisen arvion:

"Lähtömakaus tutkitaan ja opastetaan jäljelle. 1.osuus erinomaisesti, vain muutama tarkistus sivulle. 1.makaus osoitetaan hyvin ja kulma mennään tarkasti. 2.osuus erinomaisesti 2. kulmalle ja makaus osoitetaan. Koira hakee jäljen jatkoa ja ajautuu paluu jäljelle. Osoitetaan uusi alku, jota etenee pienin tarkisteluin sorkalle. On kiinnostunut kaadosta. Erinomainen, lupaava jäljestäjä. Ohjaajalle vinkki vauhdista ja lähtöohjauksen huomioimisesta."

Remu, metsien mies!

Erinomainen, lupaava jäljestäjä.... minun Remuni! Ihan meinaa tulla itku, ilosta.

Edistymisestä tokossa kirjoitinkin jo aiemmin. Tokokurssi päättyy tänään maanantaina, mutta tokoilua jatkamme kaveriporukalla läpi kesän. Uskaltaisikohan ottaa tavoitteeksi oman yhdistyksen syksyn tokokokeet?

Osallistumme Remun kanssa vepen alkeiskurssille, joka alkoi viime viikolla. Viime tiistaina olin kuuntelemassa teoriaa lajista, ja torstaina oli kuivaharjoittelukerta raviradan parkkipaikalla. Kuivaharjoittelussa tutustutettiin koirat kumiveneeseen ja harjoiteltiin esineen vientiä pareittain. Remu oli ihan pro vientiharjoituksissa! Teimme jopa niin, että parini antoi vientiesineestä palkaksi Remulle herkkupurkin, jonka Remu kiikutti minulle avattavaksi. Vientivauhti oli myös todella reipas ;)

Olin etukäteen jo varoitellut kouluttajia, että koirani varmasti pelkäisi kumivenettä. Mutta höpsis!!! Pientä aristelua oli aluksi, mutta sitten tultiin rohkeasti veneeseen minun viereeni ja hypättiin myös rohkeasti sieltä pois. Pelosta ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa kysymys, olen nimittäin useastikin nähnyt koirani pelkäävän.

Rohkea vepeilijä Remu

Muutoinkin Remu teki hienosti töitä, vaikka oltiin kaupungilla ja häiriöitä oli ympärillä paljon. Myös tivoli oli viereisellä nurmikentällä eikä sekään haitannut yhtään. Remu myös osasi rauhoittua toisten koirien lähellä. Tällä kertaa ei ollutkaan minun koirani, joka piippasi ja vinkui tylsyyttään tai tempoili hihnassa. Tuntuu hyvältä.

Myös tämä meidän pieni tirriäinen ilahduttaa kerta toisensa jälkeen reippaudellaan ja rohkeudellaan. Kun on viisi vuotta elänyt yhden heikkopäisen ja -hermoisen koiran kanssa, niin sitä todella osaa arvostaa hyvällä hermorakenteella varustettua pentua. Olen parhaimpani mukaan kuljettanut Brunoa mukanani, aina kuin se vain on ollut mahdollista.

Kuluneella viikolla vierailimme tivolialueella, minigolfradan tuntumassa, raviradan parkkipaikalla, parkkihallissa, kylmäasemalla, mäkkärin drive-in:ssä, leikimme vilkkaasti liikennöidyn tien varressa sekä viikonloppuna olimme yökylässä uudessa paikassa. Lauantaina Bruno pääsi mukaan valmistujaisjuhliin Varkauden toimintakeskus Niemeen, ja illalla Bruno oli mukana jatkobileissä, joissa saunottiin ja paljuteltiin kaveriporukalla.

Valmistujaisjuhlissa Toimintakeskus Niemessä

Autossa matkustaminenkin menee Brunolta jo tosi hienosti. Bruno ei ole kärsinyt matkapahoinvoinnista, mutta takakonttiin ihmisistä erottaminen oli aluksi sille vaikeaa. Takakontin luukun kiinni laittaminen oli myös melkoista taidetta, että sai Brunon jäämään kokonaisuudessaan auton sisäpuolelle ;) Mutta olisiko Bruno tässäkin asiassa ottanut mallia isommalta, koska nykyään se nojautuu takapenkkeihin luukkua kiinni laitettaessa aivan kuten "isoveljensäkin". Myös ihmisten poistuessa autosta, Bruno jää yleensä jo ilman suurempaa protestointia konttiin odottamaan ja palatessa on täydessä unessa. 

Bruno (9 vko) kotona

Hyvälle harrastuskoiralle on mielestäni erittäin tärkeä ominaisuus, että koira osaa rentoutua ja levätä myös muualla kuin kotona. Remussa näkyi jo pentuna, että se stressaantui vieraissa paikoissa eikä osannut nukkua kunnolla kyläpaikoissa. Bruno on tässäkin suhteessa erilainen. Bruno myös palautuu touhuista ja uusista kokemuksista levon aikana hyvin.

Perjantaina kävimme ensimmäisen kerran Brunon kanssa eläinlääkärissä. Se oli Brunolle aivan uusi  paikka, hajumaailma, uusia ihmisiä ja tapahtumia. Rokotusta Bruno ei tainnut ehtiä edes huomata, kun eläinlääkäri antoi sille kasan makupaloja hoitopöydälle mussutettavaksi. Rokotuksen jälkeen eläinlääkärin ohjeesta samoilimme vielä puolisen tuntia klinikan ympäristössä (pienehkö ostoskeskus) mahdollisten rokotuksen aiheuttamien sivuoireiden vuoksi. Paluumatkalla Bruno sai ottaa tirsat. Matkalla pysähdyimme mäkkärin drive-in:iin pehmikselle. Ajoin auton peräpään kohti vilkkaasti liikennöityä katua, ja istahdin Brunon kanssa konttiin syömään pehmistäni. No kyllä Brunokin taisi pikkaisen päästä osingoille...

Herkutteluhetken päätteeksi leikimme vielä tienviereisellä nurmikolla. Bruno ei reagoinut mitenkään liikenteen meluun, liikennevalojen ääniin, pyöriin, mopoihin, rekkoihin, peräkärryjen ryskeeseen tms. Lopuksi Bruno kellahti vielä selälleen nurmikolle, ja rauhoittui siihen nautiskelemaan, kun rapsuttelin sitä mahasta.

Vetokisa: Remu & Bruno

Samaisena iltana ajelimme vielä Savoon Kuvansiin, jossa meitä odotti Remun paras kaveri kultainen noutaja tyttö Siru perheineen. Siellä tietysti koirat leikkivät ja touhusivat illan pihalla, ja Bruno sai paljon rapsutuksia ja huomiota. Tällaisen päivän jälkeen Bruno nukkui hyvät yöunet, ja oli aamulla täysin palautunut edellisen päivän tekemisistä sekä valmiina uusiin seikkailuihin. Bruno näyttäisikin palautuvan unen aikana stressistä äärimmäisen hyvin eikä sillä näyttäisi olevan väliä, onko uni tullut autossa, ulkona vai keittiön pöydän alla.

Remu, Bruno ja Siru

Oman unentarpeeni kannalta olen erittäin iloinen, että Bruno on vihdoin tajunnut, että yöt ovat nukkumista varten. Alkuun pentu ei meinanut sitä ymmärtää, vaan heräsi muutaman tunnin unien jälkeen. Ulkona pisulla käydessään se virkosi edelleen, ja sisällä olikin sitten jo täysi "rähinä" päällä.

Ensin kokeilimme kasvattajan neuvoa ärähtää pennulle, ja saada se siten rauhoittumaan. Ilmeisesti ärähtäminen oli pennulle enemmänkin vahviste, kun se sai meidät hereille ja reagoimaan sen touhuihin. Seuraavina öinä se touhusi vain enemmän, ja keksi aina lopulta sellaista tekemistä, joka sai meidät reagoimaan. Koirakoulu Vihmerän Irene sen sijaan kehotti meitä panemaan korvatulpat korviin ja olemaan välittämättä, vaikka pentu tekisi mitä (ja tietysti toivomaan, että kalusteet säilyisivät ehjinä).

Remun tyylinäyte, miten Bruno "pakkonukutetaan"

Tommi työssäkäyvänä laittoi korvatulpat, mutta minä lomalaisena olin ilman. Brunon herätessä käytin sen vain pisulla "uneliaasti" elehtien ja painuin takaisin pehkuihin. Vinkulelut ja rottinkikorin olimme vahingosta viisastuneena piilottaneet sohvan taakse. Bruno kyllä touhuili aikansa, mutta kuin ihmeen kaupalla, aikansa temuttuaan yksinään, köllähti omaan petiinsä takaisin nukkumaan. Tätä jatkui muutamia öitä, kunnes yhtenä aamuna Tommin kellon soidessa tajusimme, että olimme nukkuneet kuusi tuntia putkeen! JEI!!! Tänään maanantaina 11.6. Tommi käytti Brunon pisulla ja kakalla herättyään 5.40, ja sen jälkeen jatkoimme poikien (=Remun ja Brunon) kanssa unia aina yhdeksään asti. Minä heräsin ensin...

Alkuunhan Bruno kulki perässämme joka paikkaan, vessaankin. Pennun kasvaessa sen itseluottamus on kasvanut, ja se tekee tutkimusretkiä myös paljon ihan itsekseen. Myös sen melko voimakas oma tahto on alkanut pilkahdella esiin. Brunon kanssa pisulla rampataan ulkona melko tiuhaan, välillä ihan tunninkin välein. Aluksi pentu tuli kiltisti heti pisut tehtyään perässä sisälle. Ulkona viihtyvänä, se jossakin vaiheessa lähtikin vain toiseen suuntaan jolkottelemaan ja kieltäytyi tulemasta sisälle. Muutaman kerran tepsi, että laitoin vain oven kiinni ja odotin, kunnes pennulle tuli yksin jäämisestä hätä, ja se tuli itse ovelle. Mutta pihteinen, kun tuo itseluottamuksen ja turvallisuuden tunteen lisääntyminen aiheuttaa myös sen, että Bruno uskaltaa olla yksin pihalla jo pidempiäkin aikoja. Siinä sitä sitten seisottiin ikkunan takana odottamassa, milloin arvon ipanalla tulee laumaansa ikävä. Oli keksittävä järeämpiä keinoja...

Päättäväinen kaivaja

Sitten yhtenä unettomana yönä keksin yksinkertaistakin yksinkertaisemman ratkaisun! Laitetaan kura-altaaseen nakki, joka kerta, kun lähdetään ulos. Ahneena koirana Bruno varmasti muistaa pian, mikä sisällä odottaa. Etenkin, kun nakit ovat sille vielä todella harvinainen herkku. Samalla kura-allas iskostuu Brunolle mukavana paikkana, johon kannattaa mennä, ja johon mennäänkin aina sisälle tultaessa. Saadakseni "sisälle" sanalle positiivisen kaiun, toistan sanaa Brunon natustaessa nakkia.

Tämä menetelmä alkoi toimia jo noin kolmen ulkoilukerran jälkeen. Kun Brunolle sanoo ulkona "sisälle", se lähtee heti ryntäämään kohti ulko-ovea, ja sisällä menee suoraan kura-altaaseen.Kura-altaassa Brunoa odottaa aina herkkupala. Jonkin ajan kuluttua on tarkoitus häivyttää herkkupala pois niin, että välillä namia on ja välillä ei. Sitten lopulta herkutellaan vain satunnaisesti.

Tällaisia pieniä, mutta toimivan arjen kannalta suuria asioita olemme opetelleet Brunon kanssa. Lisäksi totutan Brunoa päivittäin hoitotoimenpiteisiin ja käsittelyyn. Ulkoillessa harjoittelemme mukana kulkemista vapaana ollessa, hihnassa kulkemista vetämättä sekä luoksetuloa. Noudon alkeista olemme harjoitelleet kantamista, nostamista ja palauttamista leluilla sekä damilla. Variksen siipi on tilauksessa...

Myös paikallaoloa olemme jo hieman harjoitelleet lähinnä oven avauksissa ja ruokakupin antamisen yhteydessä. Suunnitelmissa on naksun opettaminen, ja sen yhdistäminen katsekontaktin opettamiseen. Mutta mitään kiirettä meillä ei ole mihinkään. Haluan antaa pennun olla rauhassa pentu, ja kaikki opettaminen tapahtuu leikin varjolla sekä pennun ehdoilla. Koulutushetkien pitää olla ennenkaikkea mukavia oppimaan oppimisen hetkiä, ei puuduttavaa asioiden jauhamista. Tärkeintä tässä vaiheessa on hyvän ohjaaja-koirasuhteen luominen sekä myönteiset kokemukset yhdessä toimimisesta ja ympäröivästä maailmasta. Sitäpaitsi Bruno vaikuttaa niin nopeasti oppivalta pennulta, että uskon, että lajikohtaiset liikkeet ja niksit se tulee oikeassa ohjauksessa oppimaan ja omaksumaan nopeasti, kunhan vain pohjatyöt tehdään hyvin.

Minä ja 10 kiloa kultaista

Tällä viikolla olisi tarkoitus vierailla ampumaradan läheisyydessä. Toivottavasti olosuhteet ovat suopeat ja radalla olisi myös ampujia...  Suunnitelmissa on myös kaupunkikävelyä, hissiajelua ja vierailu rautatieasemalla. Ehkä pääsisimme myös linja-auton kyytiin. Mutta katsotaan, mitä keksitään ja keritään.

Varkaudessa 9.6.2012, Bruno 12 vko