Meidän poika on tullut kotiin!

Lauantaina 12.5.2012 vihdoin ja viimein koitti päivä, kun saimme hakea pennun kotiin! Heräsimme jo hyvissä ajoin, ei tarvinnut odottaa kellon soittoa. Olimme sopineet kasvattaja Miian kanssa tapaavamme klo 15.

Tässä koko konkkaronkka 5,5 vko:n ikäisinä

Täytyy kyllä myöntää, että jännitys kasvoi sitä mukaa, kun kilometrit navigaattorista vähenivät. Jännitimme, kuinka paljon pennut olivat kasvaneet siitä, kun viimeksi niitä näimme. Eniten jännitti, että minkälainen tyyppi meille oli lähdössä, ja nyhjöttäisikö pentumme pentulaatikon takareunassa muiden pentujen ilakoidessa laatikon portilla niinkuin Remun kanssa aikoinaan kävi. Jännitys osoittautui kuitenkin aivan turhaksi! Kaikki kolme vielä luovutusta odottavaa pentua olisivat olleet lähdössä mukaamme, ja tämä meidän BRUNO on kyllä osoittanut olevansa aivan loistotyyppi!

Kasvattaja oli antanut pennullemme nimeksi "Ruokorapseen Bruno Mars". Bruno alkoi tuntua sopivalta nimeltä pennun kutsumanimeksi, joten ristimme pentumme Brunoksi. Remu ja Bruno, meidän kultaisemme!

Onkohan kengänpurija meidän Bruno?

Tervehdittyämme pennut istahdimme kasvattajan kanssa keittiönpöydän ääreen ja kävimme kahvikupposen kera tärkeitä asioita pennun hoitoon ja kasvatukseen/koulutukseen liittyen. Sain jälleen hyviä vinkkejä ja oppeja, joista on varmasti tulevaisuudessa hyötyä. Ja tietysti hoidimme kauppaan liittyvät muodollisuudet. Saimme mukaamme pennulle ruokaa ja tarvikkeita sekä Jänkän (Brunon iskä) perheeltä oli lähettänyt köysilelun myötä onnentoivotukset pennun elämään;)

Kohti uutta kotia

No ei kaikki nyt ihan näin hyvin sitten mennyt... verta vuotaen piti pihasta lähteä! Ei mitään sen dramaattisempaa kuin Brunon kynsi teki pienen vekin ylähuuleen, pennun hyppiessä kasvojani vasten. Mutta olo oli niin hieno ja onnellinen, että en olisi varmaan välittänyt, vaikka olisi pää irronnut!

Olimme valmistautuneet, että automatka olisi voinut olla Brunolle pelottava ja ikävä, mutta olimme niin väärässä. Poitsun ainut ongelma oli se, etten päästänyt sitä tutkimaan myös kuljettajan puolta autosta sekä takapenkkiä. Bruno oli myös sitä mieltä, että matkalle olisi pitänyt varata enemmän aktiviteettiä, puruluita ja sen semmoista. Onneksi oli isältä saatu solmuköysi viihdykkeenä ja myös Tupperware juomakuppi sai tuta Brunon hampaista ;)

Teimme matkalla kaksi pysähdystä. Olimme jälleen pienissä viisaissa mielissämme ajatelleet, että pysähdykset täytyy tehdä pikkuteille, koska huoltoaseman pihat voivat olla pennusta pelottavia niinkuin Remulle. Mutta Bruno toimi kyllä niin reippaasti uusissa ympäristöissä, että tuskin se olisi huoltoaseman pihastakaan hätkähtänyt. Hienosti onnistui pisujen ja kakkojen teko vieraisiinkin metsiin ja pitihän niitä seutuja tutkia ja pikkasen leikkiäkin.

Eihän me pienet koiranpennut, muuta kuin leikkiä lyömme!

Eikä me mitään hihnoja tarvittu, kun Miia oli jo opettanut pennuille luoksetulon, joka toimii kun taputtaa käsiä yhteen ja kutsuu pentua. Tästäkin iso käsi kasvattajalle ;)

"Minä en mitään hihnoja tarvii!"

Unet emännän jalkatilassa

Olimme perillä kotona n. klo 21. Bruno ei kotitiestä vielä mitään ymmärtänyt, kun veteli sikosia jalkatilassani lattialla. Pihaan ajettuamme, mieheni Tommi meni hakemaan Remua ulos. Minä jäin vielä autoon Brunon kanssa. Remu oli tietenkin innoissaan kotiinpaluustamme, mutta selvästi se myös tajusi, että nyt on jotain meneillään. Bruno oli siirtynyt kurkistelemaan ikkunasta kuskin puolen penkille ja etutassut ikkunaa vasten, mitä pihalla oikein tapahtui.

Remu nuuskii uutta tulokasta

Bruno sai tutustua Remuun aluksi sylistäni käsin. Remu oli aivan tohkeissaan ja sanalla sanoen sekaisin. Ilmeisesti tuo pienen pennun haju on jotenkin tavallisesta poikkeavaa, kun Remun suupielet alkoivat vaahdota. Brunoa tuo Remun vauhkoaminen ja haukkuminen selvästi kummastutti ja Bruno pysyttelikin mielellään lähellä minua ja Tommia. Illan ollessa jo melko viileä, siirryimme sisälle jatkamaan tutustumista.

Isännän sylistä on turvallista tutustua

Sisällä Remu hieman rauhoittui, mutta oli kuitenkin tohkeissaan ja haukahteli vähän väliä. Siinä sitä sitten istuskeltiin ihmiset koirien kanssa lattialla ja rauhallisesti tutkailtiin, miten tilanne eteni. Bruno tutki innokkaana paikkoja ja Remu touhotti perässä. Tunnelman hieman rauhoituttua Bruno sai ensimmäisen ateriansa uudessa kodissa.

Hyvin ruoka maistui;)

Remu opettaa kura-allashommat

Sitten olikin jo aika suorittaa pisut ja pesut sekä käydä yöpuulle. Jotta pentu leimautuisi hyvin minuun, olin päättänyt nukkua pennun kanssa ensimmäiset viikot vierashuoneen sohvalla. Sohva on lattian tasoon patjaksi levittyvä malli. Tuntuihan se kieltämättä hieman oudolta, kun on tottunut isännän kainaloon nukahtamaan, mutta mitä sitä ei hyvän koira-ohjaaja suhteen eteen valmis tekemään. Onpahan sitten muutaman viikon päästä normaaliakin ihanampaa nukahtaa armaansa kaikkuun :)

"Missäs se maitobaari on?"

Eikä voi kyllä nukkuseurasta valittaa. Hyvin Bruno kapsahti pienen telminnän jälkeen kainalooni, ja siinä me sitten nukkua tuhistiin vieretysten. Mikä lienen äidinvaisto herää pienen pennun kanssa. Aivan kuten Remunkin kanssa, niin myös Brunon herätessä itsekin havahduin ja lähdin kiikuttamaan karvapalleroa "vessaan". Ensimmäinen vessakäynti oli tuossa klo.03.00 ja toinen 06.30. Miian luona pennut ovat tottuneet tekemään paperille, mutta me on päätetty opettaa Bruno suoraan ulos tarpeilleen. Nyt, kun yötkin on lämmenneet, niin voi surutta hilipasta yökkäri päällä ulos keskellä yötä. Eikä siinä kyllä hirveitä kerkee pukemaan tai tukkaa laittamaan, kun pojalla on hätä ;) Ehkä sitten, kun minäkin olen koko päivän töissä, voisi viritellä paperit pakottavan hädän varalle.